Ennen joululomaa tunnelma työpaikalla on ollut hilpeä. Meille oli järjestetty pomon toimesta useampi tapaaminen ja sehän kannatti. Porukka hitsaantuu enemmän yhteen ja kun uudet haasteet odottavat, tuntuu, että ne ovat yhteisiä, eivät vain minun päänsärkyni. Olen enemmän kuin valmis koittamaan jälleen kerran uutta. Kaikki vaihtelu mielestäni virkistää ja saa katsomaan ja pohtimaan myös toimintaa uusin silmin. Aina on haastavia asioita, jotka jättää niin mielellään taakse ja toisia, joita ei oikeastaan kannata pelätä tai stressata ennenkuin ne konkretisoituvat. Siis iloisin mielin vaikka pää edelle seinään kolahtaisi.

Jouluna meille on tulossa sukulaisia ja ennenkaikkea lapsia. Tämän vahvistuminen toi itselle tosi hyvän olon. Tuntui heti paljon mukavammalta viritellä joulun tunnelmia ja pohtia, mitkä perinteet haluaa rakentaa ja mitä ei nyt oikeastaan halua. On esimerkiksi paljon jouluruokia, joiden loppuun syöminen käy työstä, vaikka ne kerran otettuna maistuisivatkin hyvältä. Niinpä ei laiteta niitä lainkaan tai aivan pikkiriikkisen vaan.

Joulun alla olen myös miettinyt ajan kulumista. Elämä on lyhyt. Tämä vuosi, jolloin jouduin jalkaleikkaukseen ja siitä toipuminen olikin pitkä, vielä kesken oleva prosessi, sai minut pelkäämään vanhenemista. Mitä tapahtuu, kun lihakset ei kanna jäykistynyttä rankaa. Miten pysyä notkeana (jota en ole ikinä ollut) ja jaksaa portaat ketterästi (joka ei niinikään ole ollut vahva puoleni). Kävelen kuin ikäihminen, varovasti ja hakien. Alaspäin pääsen heikommin, ylöspäin onneksi jo hyvin. Olen totisesti kuin "mummo lumessa" sohjossa tarpoissani. Eteenpäin, täytyy hokea. Mutta ainahan minä tiesin, että vanhenen ja lopulta kuolen. Nyt se vaan on konkretisoitunut. Se tuntuu tältä. Sitä ei vaan usko, kun on nuori ja mikään ei tunnu missään.

Tällä hetkellä tunnen kuitenkin vahvasti, että elämä on hyvä ja minulla on ollut onnea, josta saan olla kiitollinen. Joulu on ilon aikaa, hyviä tuoksuja ja makuja, lasten riemua ja lopulta ihanaa rauhaa. Rauhallista joulua toivon koko maailmaan.