Minulla on itsestäni käsitys, joka ei vastaa sitä, miten lopulta elän ja käyttäydyn. Tai ainakin nyt, kun elän stressitilanteessa käyttäydyn aivan toisin kuin silloin kun minulla menee hyvin. Vetäydyn ja alan tehdä omiani. Niin tietysti, olihan se jo siinä enneagrammi-ympyrässä se kohta miten kovasti suorituksistaan menestystä janoava kolmonen stressitilanteessa vetäytyy olikohan se nyt sinne ysin viipyilyyn ja kutosen varmistamiseen. Aivan niin, minulle on arvoitus kuka minä lopulta olen ja millaista työstä minun pitäisi tehdä. Kunhan saisin tuntea itseni tarpeelliseksi. Ja nyt kun se ontuu, olen niin hukassa.

Keskustelin eilen pomoni kanssa. Kysyin suoraan onko minulla luottamus yrittää tehdä tätä työtä nyt, kun näyttää, että Suomi seisoo ja minä en saa aikaiseksi sitä, mitä minulta odotetaan. Hän vastasi kyllä minulla on. Mutta tietysti mietin, että onko se lopulta totta, tai että siis onko se lopulta edes hänestä kiinni. Tilanteet muuttuu nopeasti ja suuri valta on aivan muualla. No jos minä nyt aavistelen sen lopun tulevan, niin eihän se haittaa. Vielä tänään hengitetään vapaasti. 

Sisareni luki kirjaa, jossa "onni ei ole sitä, että saa kaiken mitä haluaa vaan sitä, että haluaa sen minkä saa. " Se iski minuun kovasti. Pysähdyin oikein pohtimaan, kuinka onnellinen saan olla tämänhetkisestä tilanteesta. Että minulla on vakityö ja kova puristus sisälläni, koska asiat eivät etene. Ainakin yritän, vaikka pohdinkin onnettomia skenaarioita.

Ehkä minun pitäisi tehdä se Plan B, jota voisi kokeilla edistää. Ehkä se helpottaisi sisintäni. Maailmahan on täynnä merkityksellisiä töitä, niitä, joista ei makseta kunnolla verrattuna siihen mitä nyt teen. Minulla on aina ottanut hyvästijätöt koville, koska kiinnyn kaikkeen mitä teen ja rakastan. Jos tein avioeroa yli viisi vuotta, niin nyt olen ehkä tehnyt työeroa vastaavan ajan. Minulla on monta kolleegaa, joiden olen nähnyt tulevan ja lähtevän. He ovat yhä työelämässä. Kyllä niitä töitä minullekin löytyy.