Tämä oli erikoisin kevät mitä olen kokenut. Jään lomalle lomautukselta. Ja töitä on oikeasti ollut niin paljon, että lomautuspäivätkin välillä hujahtavat niitä hoidellessa. Myynnissä se on hyvä juttu. Ettei sitten kuitenkaan kaikki kuihtunut  niinkuin Koronan tullessa näytti. Niin, Suomihan selvisi itseasiassa tästä keväästä tosi vähällä, kun vertaan mitä muualla yhä tapahtuu. Meidän  luontevuus siihen, että toisen viereen ei tungeta jonossa, bussissa tai muutenkaan taitavat suojata meitä. En varmasti ole ainoa, joka tykkää kun ei tarvitse edes miettiä halaillaanko tuon tutun kanssa . Nykyään vain moikataan. 

Jäin kiireistä huolimatta budjetista 16%, koska ne lasketaan nykyään eritavalla. Laskutuskuukauden mukaan. Jouduin tai sain siis kirjata myyntiä jo seuraaville kvartaaleille laskutuksen takia. Aiemmin ne olisi ollut tämän kvartaalin myyntiä, jossa itse työ tehtiin. Saavutus oli minusta siksi hyvä. Olo on tyytyväinen. 

Tein alkuviikosta päätöksen, että niillä rahoilla, jotka tuloutin maaliskuussa panikoiduttuani kun Korona lasku alkoi, maksan oman osuuteni asuntolainasta pois. Sen tein. Mieheni maksaa loput. Eilen istuin kahvitauolla tuossa terassilla ja ajattelin asioita. Se ettei ole käytännössä lainkaan velkaa, tuntuu helvetin hyvältä. Vapauttavalta. Tajusin, että viimeinkin voin myös sanoa heipat hyväpalkkaiselle, mutta välillä kovin amerikkalaiselta tuntuvalle työpaikalleni, jos haluan. Siis jos haluan. Minua ei nyt enää sido mikään muu kuin oma kiinnostukseni. Tunsin ajatuksesta vielä suurempaa mielihyvää. Jos elämässä tulee eteen joku työ, johon tämänikäisenä vielä pääsisin ja jota ei tehtäisi niin selkeästi rahan takii, voisin yrittää vaihtaa. Minua kiinnostaisi terveysteknologia. Mutta fiilis on tärkeää. Myös tässä työssä.