On ollut mukavakin palata töihin. Toivuin hyvin. Kävin viime viikolla ainakin kolmena päivänä työpaikalla ja edelliselläkin yhden kerran. Toisaalta tunne oli outo, ihmisiä ympärillä ja sama tavoite. Olin ylivirittinyt ja iltaisin tuntui, että puhuin kuin viimeistä päivää vain pelkästä kommunikoinnin ilosta. Toisaalta minusta tuntui vahvasti alisuoriutujalta, koska pitkä sairasloma jätti jälkensä tulokseeni ja mitäs meillä muuta myynnissä mitatataan. Koska hengailin kuitenkin etätöissä tarpeen mukaan lähes koko saikun, niin minusta tuntuu vielä selkeämmin siltä, että tämä on paska Q2:nen minulle. Ja koska olen jo nähnyt niin paljon, tiedän, että tämä voi olla alku vaikka mille ikävälle erityistarkkailulle tai kehityssuunnitelmien jakamiselle. Huokaus, niinpä tietysti minusta tuntuu selkeästi siltä, että mitä jos hakisin tavoitteiltaan helpompaa (vaikkakin huomattavasti huonommin palkattua) työtä. Olen oikeastaan aivan kyllästynyt myymään. En koe olevani mikään myyjätyyppi ja piste. Jokatapauksessa minulla on paljon muutakin annettavaa työelämässä kuin myyntitaidot, jotka eivät ole edes kovinkaan kummoiset. Eihän tuo itse työ ole sen kummenpaa kuin muutkaan, vastaat vaan asiakkaiden kyselyihin. Olen tehnyt tätä näin pitkään, koska se on sujunut ja usein miten olen kuitenkin ennenpitkää päässyt jopa myyntitavoitteisiini. Mutta onhan se jokainen kerta samanlainen arvoitus. Voihan tuotevalikoimakin kehittyä pieleen, ja voihan olla, että meiltä loppuu asiakkaat.

Kirjoitin keskiviikkona siis työpaikkahakemuksen. Juu ja en laittanut sitä vielä matkaan. Näin kuitenkin hakemuksen rustattuani jo heti vapauttavaa unta. Näin unta, että tein useita erilaisia tehtäviä ja minua tarvittiin. Ihan niinkuin minua ei tarvittaisi tässä roolissa. Ehkä pahin on kuitenkin se, että tietää, että minua tarvitaan, mutta en osaa antaa organisaatiolleni sitä, mitä he tarvitsevat ja en tiedä miten se korjataan. Siitä seuraa joukko vaikeasti hallittavia tunteita ja alemmuuskompleksi. Aika moni kevät tai syys on päättynyt siihen, että saa nauttia siitä tunteesta, että minä pärjään. Mutta harmillisesti, myös toisin käy. Ja kun sitä kaavaa toistaa tarpeeksi kauan niin alkaahan se uuvuttaa ja tuntua siltä, että jotakin muutakin voisi tehdä. Minä ymmärrän itseäni todella hyvin. Jos nyt rikkoisin myynnin kultaisen häkin, sen valtavan mahdollisuuden tienata enemmän kuin muissa töissä, voisin jatkossa kuunnella enemmän itseäni ja tehdä töitä sen mukaan miten oma arvomaailmani kulkee. Raha ei ole tärkeää vaan ilo.

Edessä on helleviikko. Tulee monta hikistä yötäkin varmaan, jolloin minulla on aikaa miettiä hakemukseni lähettämistä. Eihän tätä elämää ole koskaan voinut ennustaa. Kun pitää silmät auki ja korvat höröllä, eikä puhu liikaa, niin pysyy valpaana mahdollisuuksille. Hyvää työviikkoa niile, jotka eivät ole vielä lomalla.