Virkistävä talvi tuli. Lumi ja pakkanen herättivät uinuvia muistoja -80-luvulta. Ajalta joilloin muutin tänne opiskelemaan ja minulla oli Saab-96, joka ei meinannut pysyä käynnissä vaan sammui nolosti ja helposti. Ja jos ryyppyä antoi liikaa, ei käynnistyksestä mitään tullut. Niin, oisko silloinkin ollut hyvin luminen talvi, kun se juuri tänä aamuna jyrkässä mäessä mieleeni muistui. Seuraava talvi oli ainakin hyvin kylmä. En uskaltanut vielä vauvaani ulos viikkoon ja opiskelukaverit toivat minulle kaupasta ruokaa. 

Tänään aamulla kaivoin esille samoja villapaitoja, jotka ovat palvelleen minua yli 30 vuotta. Eivät ne miksikään mene. Ja yhä lämmittävät. Minusta tuntui huikealta. Minäkin "nuorruin" yhtä iättömäksi. Muistin yhtäkkiä, että olen pitänyt joskus talvesta aivan tavattomasti. Siis enemmän kuin kesästä, tai keväästä, jotka ovat nykyisin lempivuodenaikani. Eli pitäisin siis lumisesta talvesta. Tiedä sitten, oisko sitten niin, että minun kannattaisi harkita muuttoa takaisin Pohjois-Suomeen, josta geenieni perusteella olenkin "kotoisin" Skandinavian lisäksi. 

Kupliva olo. Tuntui tervetulleelta tuntea muutakin kuin pettymysta yhä jatkuvien turvakiristystoimien vuoksi. Minun on yhä vaikeampi sietää tilannetta ja pysyä näillä tarttumisluvuilla järkevänä maskin takana metrien etäisyydellä muista.  Kaipaan niin ihmisiä ja ryhmähenkeä, salia, uimahallia, museoita, keikkoja, elämää. Tuntuu kuin TV-uutisista katselisi elokuvaa. Mistä nuo puhuu. Olenko unessa.

Tulin ekaa kertaa piiiitkään aikaan työpaikalle töihin vasta tiistaina ja voi miten tämä on ollut hyvä juttu. Työkaverit, satunnaiset keskustelut, oivallukset, lounasseura, kahviseura, kaikki asettuu työtäni tukevaan mittakaavaan. En ymmärrä miten poteroiduin taas lähes puoleksi vuokdeksi etätyöntekijäksi omaan kuplaani. En kestä omaa kuplaani kovinkaan hyvin. Viime viikolla minusta alkoi tuntua henkilökohtaiselta loukkaukselta se, että kun tulin palaveriin videoyhteydellä toiset pysyvät pimeänä. Aloin henkisesti olla loppu. Nyt tuntuu, että energiaa taas tulee minulle takaisinpäinkin. Ei se haittaa, että aikaa kuluu työmatkoihin. Mielelläni olen pakannut tavarat varmuuden vuoksi molempiin suuntiin. Uskaltaisinkohan tänään jo jättää telakan ja näppiksen paikalleen ja mennä kotiin pelkästään läppärireppu selässä? Kyllä minä tulen huomennakin työpaikalle. On ihana kävellä aamulla, vaikka pakkasessa, tuulessa, tuiskussa, niin silti kävellä reilun kilometrin matka työpaikalle ja aloittaa vasta sitten työt. Keitellä aamunvirkkuna kahvit, kokonainen pannu. Ja juoda sitä yhdessä. Elämän pieniä iloja. Arvostan sitä arkea, jota en ehkä joskus osannut lainkaan arvostaa. Pahoittelen. Luulen, että jos saisin valita palkankorotuksen ja yhteisöllisyyden kesken niin vastaus olisi selvä. En siirry etätöihin kokonaan, koskaan.