Tästä alkuvuodesta tuli juuri niin haastava tavoitteiden kanssa kuin yleinen tilanne antoi olettaa. Tosi vaikea itse antaa periksi ja ymmärtää, olisin niin valmis tekemään enemmän. Mutta siihen tarvittaisiin myös sitä, että asiakkaat uskaltaisivat olla samaa mieltä. Osa asiakkaista uskaltaakin katsoa positiivisemmin silmin tulevaisuuteen, mutta minä en saa omiani mukaan. Olen yirtyksen puolesta iloinen ja henkilökohtaisesti kateellinen niille, jotka saavat, mutta tietysti tuijottelen omaa naamaani peilistä ja mietin, että onko minun tavassani nyt jokin vika. 

Kesäkuu on kesä kuu. Jos et nyt vie asioita päätökseen, et lähde syksyllä liikkeelle. Jos asiakkaani eivät sitä tee, minä joudun myös miettimään mitäs sitten tapahtuu. 

Tunsin eniten epätoivoa jo vuoden vaihteessa, kun huomasin, että olen heikoilla. Nyt olen pyrkinyt vain olemaan itse yhä aktiivinen ja yrittämään. Olen myös nauttinut tästä touhusta pitkästä aikaa tänä keväänä enemmän kuin aikoihin, koska työnkuvia muutettiin. Kollega kysyi, miksi otin vastaan juuri tämän uusasiakashankinnan työnkuvan. Ajattelen, että tästä aloitin ja tähän tulen myös lopettamaan. Jos joudun syksyn myötä yhä pahempaan tilanteeseen, se on oma valintani ja sillä mennään. Sitä ennen aion kuitenkin yrittää kaikkeni, en halua joutua tilanteeseen, että en ole edes yrittänyt.   

Takaraivossa tietysti täytyy pohtia sitä, mikä on ikääntyneen työntekijä plan B. Työvuosia olisi vielä jäljellä monta. Maailma muuttuu kokoajan ja työtehtävät päivittyvät, tekoäly muuttaa kaikkea. Ei minun alallani ole eläkevirkoja. Näkisin, että on kuitenkin paljon mielenkiintoisia työtehtäviä ja sitten on ne kaikki muut alat. Voisin yhä opiskellakin. Kai tämä tästä selkiintyy.