maanantai, 18. joulukuu 2023

Tämä vuosi

Tämä vuosi ei ollut tuloksellisesti hyvä, vaan lähes karmea. Olen kuitenkin paremmassa tilanteessa kuin aloittaessani vuotta, joten osa työstä on kantanut hedelmää ja voi toivoa, että ensi vuonna pystyn taas parempaan myös tavoitteitteni kanssa. Tai no, on pystyttävä, sillä muuten ei hyvä heilu vaikka muutosneuvotteluista selvisinkin. 

Odotan muutoksia muutenkin, on selvää, että tekoälyn käyttökohteet tulevat leimaamaan asiakkaiden odotuksia ensi vuonna. Odotan oikeastaan kaikkea mielenkiinnolla. Olen ehtinyt tässä 30 vuoden aikana jo nähdä tosi paljon isoja uudistuksia, katoavia asioita ja uusia valtaa ottavia työskentelytapoja. Haastavaa on ollut moneen otteeseen pysyä itse mukana ja ymmärtää. Isossa yrityksessä kaikki on paljon monimutkaisempaa, kuin pienessä. Mutta samalla turvatumpaa sen suhteen, että meillä muut päättävät ja minä vaan seuraan ja yritän rimpuilla mukana ja itselleni rautalangasta vääntää mitä tässä pitäisi oppia. Ja sen jälkeen tehdä työni. 

Minulle on aika selvää, että en pystyisi olemaan vastuussa asioiden tulkitsemisesta vaikka joskus opiskelinkin tulevaisuuden tutkimusta ja haaveilin, että siinä olisi kiinnostava työkenttä. Se on kuitenkin minulle liikaa, äly ja näkemys ei riitä. Olen hyvin tyytyväinen, että olen yhä mukana tällä toimialalla. On helpompi olla positiivinen ja motivoitunut, kun on kuitenkin monta asiaa, joihin voi itse vaikuttaa sen sijaan, että tuntuisi, että joku jyrää, töitä kasaantuu liikaa tai mikä pahinta, minun työnkuvani vuoksi ihmishenget ovat vaarassa. Ainakin näin olen tulkinnut, kun seuraan yleistä keskustelua työrintamalla. Tämä ala ja työnantaja, antavat mahdollisuuden olla joustava. Ja minähän olen, koska tarvitsen euroni ja en näe itselleni muitakaan vaihtoehtoisia tapoja niitä ansaita. Olen jo urautunut tälle toimialalle ja muutos vaatisi opiskelua, mikä ei tietysti olisi sekään huono vaihtoehto, koska minusta olisi mielenkiintoista tällä kokemuksella mennä kohti jotain ihan erilaista.

Me olemmekin miettineet paljon, millaisia ovat tulevaisuuden työpaikat, joilla elanto ansaitaan. Siis tällaisille taviksille. En ikimaailmassa haluaisi olla julkisuuden henkilö. Eniten tässä viime vuoden aikana on yleisen kirjoittelun ilkeys saanut minut haukkomaan henkeä. Ilkeys, kateus ja trollaaminen ovat sellainen syöpä, joka tuhoaa ikävästi maailmaa ja arvoja. Asiallinen erimieltä oleminen ja väittely on eri asia. 

Olisiko tämä ollut kaikenkaikkiaan aika surullinen vuosi siis. Mutta on näitä ennenkin nähty. Teen mitä voin, että ensi vuosi olisi parempi. Hiukan onnea, paljon työtä ja oivaltavaa asennetta. Ja terveyttä. Sitä ennen kuitenkin toivoakseni lämmin ja onnellinen joulu sukulaisten kanssa. Olen toiveikas ja se on hyvä. 

 

  

perjantai, 8. joulukuu 2023

Kuka jää henkiin

On taas perjantai. Töissä on käyty muutosneuvotteluita ja minä olen yhä veneessä. Ei pakettia ei. Toisaalta sehän olisikin ollut kuin pissaisi housuun. Vuoden se olisi lämmittänyt ja sen jälkeen ei. Elämä ilman jatkuvia haasteita olisi tylsää. Ja ei minusta ehkä irtoa yrittäjää. Ja työnhakijana olen liian kokenut työntekijä että minä kiinnostaisin suurimpaa osaa työnantajia. Niin ne ainakin sanovat.

Olen luumuillut etätöissä näiden neuvotteluiden ajan. Minua on pelottanut, että minä paljastan kaikille, että olen odottanut sitä hetkeä, jolloin tämä kohta organisaatiosta laitetaan uusiksi. Minä itse tekisin sen. Heti. Sitä ei tehty nyt muutosneuvotteluiden avulla, mutta se tapahtuu kyllä.

Vuosi oli pitkä ja minua stressasi aivan uudella tavalla monesti. Tuntui että ideani ehtyvät, että minä uppoan ja se tuntui särkynä. Tätä vuotta väritti onnistumisten puute. Ja mikä pahinta, se koskee vain minua ja muutamaa muuta samaa tehtävää hoitavaa. Muilla onneksi menee lujaa. Toisaalta se on ikävä kontrasti, joka käy itsetunnolle.

Lopulta minä siis jäin henkiin yrityksemme työntekijärekisteriin. Ja tietenkin olen elossa omassa elämässäni. Mutta on todella paljon tehtävää, että olen tuota ensimmäistä yhä vuoden päästä. Isäpuoleni sanoisi että Herran haltuun, älä suotta stressaa. Mutta minusta tuntuu siltä, että olen vastuussa itse siitä mitä teen. Että jos työ ei nyt suju minun täytyy nostaa käsi ylös ja kertoa muille, että sille täytyis tehdä jotain. Minä en ole se, joka käy vuosi töissä tekemättä mitään järkevää. Minä olen minä. Uskollinen itselleni aina loppuun saakka.

 

 

tiistai, 31. lokakuu 2023

Lumipyryssä

Se on totta, että keho muistaa menneet. Menneet talven ekat lumipyryt, lapsen innon, lumiukot ja ehkä sen onnettomuuden, jolloin kesärenkailla yritin suhata renkaiden vaihtoon vaikka koko päivän oli pyryttänyt. Mutta minä jäin henkiin. Ja siitäkin talvesta on jo ehkä 18 vuotta. Nyt sitä siis tulee, lunta tupaan.

Täällä työpaikalla ison pomon vaihdos aiheutti aivan jotain muuta, kuin mitä ennakoin. Olin haastatteluun miettinyt kaikki vaihtoehdot, millä voisin jatkaa uraani hyödyllisenä työntekijänä. Vaan en sitä yhtä minkä hän kysyi. Mitä haluaisit tehdä? Yllättävään kysymykseen löysin yllättävän vastauksen, yrittää vielä. Perisyntini. Yrittää vielä kerran. Parisuhteessa, asiakkaan kanssa tai missä vaan. Jos ei siis parempaakaan vaihtoehtoa ole mielestäni ilmassa. Niinpä jäin tähän kellumaan ja odottamaan, mitä tapahtuu. Siitä olimme yhtä mieltä, että töitä ei riitä kaikille. 

Miksi näitä mietin, johtuu tänään olevasta oman pomon kehityskeskustelusta. Olen jotenkin oudossa limbossa, koska en vieläkään pystynyt päästämään irti. Kuinka paljon helpompi olisikin nyt keskustella siitä, mihin siirryn vai siirrynkö ulos. Paitsi, että kukaan ei itseasiassa tiedä, vaikka keskustelisimmekin juuri siitä. Eihän täällä lumipyryssä näe edes omiin unelmiinsa.

Mutta minä olen selvinnyt hengissä myös siitä, irtisanomisesta kesken matkan. Se oli puoli vuotta ennen tuota onnettomuutta. Siksi kai minua ei pelota sekään. Se on vaan uusi päivä, jolloin olet äkkiä vapaa kaikesta, mikä sinua aikaisemmin velvoitti. Makaat siinä aamulla sängyllä ja mietit mitä tänään. Vieläkö ne ottaisi näin vanhaa kursseille. Ehkä opiskeluun pitäisi käyttää säästöjä. Luulen kuitenkin, että selviäisin ihan hyvin.

Loppuyhteenvetona, oloni on kevyt. Olen vastannut rehellisesti ja silloin olen oikealla tiellä. Olen selvinnyt on 57 talvesta, ehkä tästäkin. Kysehän on oikeista jalkineista, vaatetuksesta ja siitä, että huomaa nauttia erilaisista asioista. Ja sytyttää  valon, tähän ehkä sopisi kynttilät. Ihanaa viikkoa!   

torstai, 12. lokakuu 2023

Aika vaihtaa hommia?

Oli ihana raikas loma. Loman aikana tosin tapahtui maailmalla entistä ikävämpiä asioita. Ja huomasin monen alan yrityksen aloittaneen muutosneuvottelut ja irtisanovan henkilöstöään. Meneillään on oikea taantuma, ei enää sen uhka. 

Myyntini sakkaa pahasti. Onneksi ei kaikilla organisaatiossani. Toisaalta se saa minut katsomaan peiliin. 15 vuotta tätä on tahkottu, mikä nyt mättää? Onko oma lähtö lähellä? 

Pomon kanssa käydään keskusteluja tulevasta koulutuksesta. Kuuntelen ja myötäilen. Oikeasti ajattelen, että voi miten tätä nyt jaksaa, kun se menikin näihin aiheisiin ja kohtiin. Olisin itse muokannut työnkuvaani juuri toiseen suuntaan. Se alkaa olla mahdotonta. Alan olla mahdoton työntekijä. Tarvitaanko kaltaistani myyjää enää lainkaan?

Pidän sitä voittona, että silloin, kun aloitin tämän blogin, annoin sille jo noin kuvaavan nimen ja yhä olen meillä töissä. Vuodet ovat kuluneet ja olen yhä pysynyt veneessä, vaikka kokoa ajan on tuntunut etten enää kauaa. Tänä vuonna on tuntunut vahvasti, että minä en enää niinkään aktiivisesti souda vaan istun ja hyperventiloin. Sohin airollani aika typertyneesti, vaikkakin sentään yritän ja minua ärsyttää. Haluaisin paljon ja en jostain syystä saa nyt omaa panostani siihen rytmiin, jota minulta odotettaisiin.  Saako meillä epäonnistua kuinka kauan? 

Kaukana on Flow ja tunne, että minä johdan asioita. Nyt asiat johtavat minua ja minä yritän ymmärtää mitä tehdä seuraavaksi. Kaikki muutos lähtee kuitenkin itsestä. Siitä miten ja mitä minä saan aikaiseksi. Saisinko enemmän irti jostakin muusta työnkuvasta tai roolista? Minulla on kyllä työhaluja, mutta jatkuva epäonnistuminen on masentavaa. Jokainen yritys turhauttaa, jos tulosta ei synny. Haluaisin tehdä lopuilla työvuosillani jotain aivan muuta. Siinä se on kiteytettynä. Jos tämä ei onnistu, miksi minä yhä olen tässä roolissa turhautumassa? Tämä ei ehkä koskaan ole ollut oikea rooli minulle, kunhan ajauduin siihen ja koska asiat aiemmin onnistuivat hyvin, työ on ollut kivaa. Työpaikkakin on aivan huippuluokkaa. onnentyttö, että sain nämä 15 vuotta nyt ainakin.

tiistai, 19. syyskuu 2023

Niin pilvistä

Suomen, siis asiakkaideni taivaalla näyttää harmaalta. Byrokratiasta valtavaksi paisunut johto ja keskijohto kehittävät yhä uusia mittareita seuratakseen minua asiakkaitteni parissa. Kunnollisena ihmisenä tihrustelen mittareita ja mietin, mihin kaikkeen minun pitää muistaa raapustaa asioita, jotta näytän ahkeralta vaikka tulosta ei synny. Eihän näin hiljaista ole ollut kovin usein näiden vuosien varrella. Suoraan sanoen odotan muutosneuvotteluita. En halua, mutta olen realisti ja siinä asemassa, eli uusasiakashankinnassa, jossa tulosta ei synny. 

Unohdetaan pelot ja mietitään tulevaisuutta, jossa minä joutuisin muutoseneuvottelujen johdosta poistumaan myynnin vahvuudesta. Siitä alkaisi loppuelämä. Yrittäisin tietysti kynsin ja hampain päästä toiseen tehtävään työnantajallani, koska en usko, että minulla olisi montaakaan valttia avoimilla työmarkkinoilla. No, mitäpä jos valttini myös työnantajallani osoittautuisi vääräksi maaksi ja joutuisin kuitenkin mieron tielle? Minulla on pitkän työsuhteeni ansiosta puolen vuoden irtisanomisaika. Minulla on heinäkuun lopulla alkava itse maksamani pienehkö eläke, jota saan seuraavat kaksi vuotta.  Minulla on omaksi maksettu asunto ja toistaiseksi työssä käyvä, tosin lomautettu, mies. Minulla on kohtuullisen hyvät valmiudet tehdä monenlaista työtä.Ja mielelläni oppisin yhä uutta. Tulisikohan minusta sitten opiskelija tai pienyrittäjä?? Sehän ei kuulosta pahalta.  Jos ikä on vaan numero.

Noin kaksikymmentä vuotta sitten pelkäsin samallalailla muutosta. Mutta heti, kun minut oli laitettu matkaan, huomasinkin eläväni elämäni mielenkiintoisinta vuotta. Köyhää, mutta mielenkiintoista. Ja se johti lopulta, monen mutkan kautta nykyiseen työpaikkaani, jossa olenkin nyt sitten aika jumahtaneena jo kipuillut taas monta vuotta. Se on minun perusluonteeni, en uskalla hypätä vaan etsin hyvää siitä mitä on. Olisihan tämä työ tosi kivaa, jos asiakkailla menisi niin hyvin, että he voisivat investoida tulevaisuuteen. Tykkään lisäksi siitä, että tunnen muut ja muut tuntevat minut. Vaikka se voi joskus varmaan olla myös este sille, että pääsisi eteenpäin, kohti vaihtelevampia töitä. Ehkä olen tuomittuna kulkemaan tämän tien loppuun tässä roolissa. Eiköhän se loppuvuoden aikana selviä. Nyt kohti päivän mahdollisuuksia :)