torstai, 11. maaliskuu 2021

Kierre

Asiat liikahtivat eteenpäin ja niinpä tietysti pysähtyivät sopimukseen, asiakkaaseen ja sen jälkeen on vielä byrokraattinen oma sisäinen prosessi. Meille keinotekoisesti tehty kvartaalipaine näyttää, että minulla on aikaisemman loppuvuoden sijaan 2,5 viikkoa aikaa saada ne maaliin tai minua rangaistaan asioiden hitaudesta. Väsyttää. Valvon ja mietin yöllä, että olenko oikea ihminen tälle positiolle kun näin ahdistaa. Yritän pysäyttää ajatuksen, mutta jollain lailla sisäinen paine ajaa minua kysymään onko tämä se matka, josta haluan elämäni viimeiset käytettävissä olevat 15 työvuotta nauttia. Vai voisiko se työmatka olla jotain muuta, sellaista, jossa puhkuisin yhä intoa ja tuntisin ratkaisevani asiakkaan ongelmia. Minä kun en lähtenyt lukemaan sitä lakia vaan opiskelemaan jotain aivan muuta.

Korona-ajan mietteitä varmaan, koska en ole käynyt taas työpaikalla naismuistiin. Kukaan kollegoista ei ole vahvistanut minua vuorovaikutustilanteessa ja etänä voimaannuttaminen on jotenkin ontuvaa. Vaikka kyllä sitäkin välillä tapahtuu. Itse vaan mietin, että kuinka paljon sitä voi pyytää itselleen vaikuttamatta ruikuttajalta. Haluaisin näyttää pomon silmissä yhä siltä kun oisin se "right person at the seat" . Varmuuden vuoksi. Jos tämä ahdistus meneekin huomenna ohi. Onhan tulossa kesä ja Korona-rokotukset. Ehkä minulla on vain tavallista heikompi psyyke. Ja luonne, jossa yritän kannustaa muita sen sijaan että itse narisen, sillä kun narisen se hävettää ja nyt hävettää jo lähes kokoajan. Tosi vaikea tehdä työtä kun on kokoajan anteeksipyytävä olo.

Siis taas mietin, että miten katkaista kierre. Miten nousta, poimia tärkeimmät ja suunnata katse tulevaisuuteen. Ja tuntea siitä tyytyväisyyttä ja innostusta. Onhan tätä nähty jo ennen Koronaakin. Tajusin muuten, että tämä helvetin rankka byrokratia tarkistuksineen on luotu meille ainakin osittain Koronan vuoksi. Koska meiltä puuttuu se vuorovaikutus, johto ei luota kotona puurtaviin, vaan haluaa tarkistuttaa tai tarkistaa asiat itse. Kaikkialla sama meiniksi, näin epäilen. Koitetaan nyt vaan sopeutua.

 

torstai, 4. maaliskuu 2021

Ymmärrys

Viime viikolla sain valoa (työ)elämääni, kun kaksikin hanketta näytti menevän eteenpäin. Helpotuksen tunne ei ollut niin suuri ja selkeä, kuin joskus aiemmin olen kokenut, mutta aavistuksen kuitenkin pystyin näkemään tulevaisuuden valoisampana. Tai niinkuin itse sen määrittelin, työpaikkani on ehkä pelastettu puoleksi vuodeksi. Nykyisessä työelämässä se on jo paljon. Nykyisessä maailmassa se on jopa ehkä tarpeeksi, sillä syksyllä myös meille saapuu ehkä Korona-rokotteet. Miten masentavaa, iloita näin alhaisella volyymilla kuitenkin.

Tuli myös hetki, etteivät kaikenlaiset muut kyselyt ja hommat kuormittaneet työpäivääni niin paljon. Tunsin painetta alkaa haravoimaan uusia asiakkaita. Mutta en tehnyt sitä. Sen sijaan tartuin siihen kirjaan, joka saapui jo jouluksi ja jossa selvitetään miten nykyinen yritysstrategiamme toimii. Kirjaan oli jo viitattu TJ:n puheessa, joten koin, että olisi aika ymmärtää. Se oli oikea päätös, koska sitä mukaa kun ymmärsin mihin minusta niin kaukana työskentelevä amerikkalainen johtomme tähtää ja miten se toimii, aloin muodostaa myös omasta tilanteestani uutta käsitystä. Roolini asettui taas kokonaiskuvaan. Minun oli helpompi hengittää.

Silti tämä aika on  erittäin vaikeaa minulle. Harmittaa olla näin kapeana täällä omassa työhuoneessa läppärin ääressä taas. Olen tainnut olla etätöissä taas jo kolme tai jopa neljä viikkoa. Ahdistaa jos sitä ajattelee. Se oli mahtava päivä kun kävin ulkona kuplasta. Kevät on viime viikolla tullut kohinalla, toki kuulin että sekin nyt väistää hetkeksi. Pystyn kuitenkin auringon myötä haistamaan ja maistamaan unelmat, matkat, ihmiset, dinnerit ja vapauden. Odotus tullaan palkitsemaan joskus. Emme ole kuolemansairaita, joiden toivokin on riistetty, vaan yritämme pysyä tarpeeksi kauan terveinä. Minulle oli yllätys itselle, miten mieleni kapinoi tosi rankasti hallituksen toimia vastaan. Uutta poikkeustilaa ja sulkua juuri nyt, kun tartunnat vaan junnaavat paikallaan alle 20 ainakin täällä meillä. Tekisi mieli kysyä monta kysymystä, joita kukaan ei kysy ja vastaa. Ärsyttää, itsesuojeluvaisto kuitenkin kehottaa nyt vaan vaikenemaan. Kaikki kyseenalaistukset ovat tietysti turhia, ihmiset ovat hysterian vallassa, suhteellisuuden taju tuntuu kadonneen jonnekin ja niinpä, on vain jaksettava elää omaa elämää, keskityttävä hetkeen ja harkittava omat riskit tapaus kerrallaan. Suomessa on tällä hetkellä tuhansia muita, joihin tämä poikkeustila sattuu konkreettisemmin. Ihme kun kaikki jaksavat näinkin hyvin.  Voimia heille jatkossakin. Toivottavasti ihan jokainen aikuinen ja aikuistuva kuitenkin tietää, että kukaan tai mikään ei  lopulta kanna vastuuta toisesta, ei henkisesti eikä taloudellisesti, vaan itse tässä maailmassa on jokaisen aikuisen itsensä "pelastettava", löydettäävä tapa pysyä henkisesti ja fyysisesti mahdollisimman terveena ja vielä elätettävä itsensä.  

maanantai, 8. helmikuu 2021

Ahdinko

Olin viime viikolla onnekas ja pääsin toimistolle töihin. Olin jopa niin onnekas, että näin potentiaalisen asiakkaan silmästä silmään. Ja silti viikonloppuna koin epäonnistuneeni. Se johtui siitä, että en enää kyennyt ottamaan useammasta hanasta meille nyt tulevia uusia oppeja, toimintaohjeita ja myyntikoulututusta vastaan vaan ahdistuin. Valitettavasti olin silloin toimistolla ja ahdinkoni purkautui viereiselle työpisteelle. Minä olin suoraan sanoen tosi pahassa ja väsyneessä muutosvastarinnan tilassa. Ei kaunista marinaa. Ohje oli napakka. Mitäs siinä valitat, tee niinkuin sanovat, ota ohjeet  ja kokeile ja kun ei onnistu sano siitä. Vasta siitä. Juu, näin olisi itsekin varmaan ennenpitkää itselleni sanonut, eihän tässä auta pullikoida. Mutta siinä tilassa se ei onnistunut vaan enenmmän halusin pelätä, että se mitä suunnittelevat ei onnistu ja siitä seuraa kamalia asioita. Tai että se ei onnistu minulta ja siitä seuraa kamalia asioita minulle. 

Vaikka olen jo monta kertaa sanonut, että rauhoitu.Suuressa viisaudessaa he ovat nyt päättäneet muuttaa kaiken kerralla. Tästä aiheutaa sinulle nyt kuormaa, kun et tiedäkään kuinka tehdä töitäsi. Ja eihän siinä mitään, jos taustalla olisi vaikka mekaaninen suoritus. Mutta taustalla on asiakas, joka odottaa vastausta, odottaa innostunutta asioiden pohtimista, odottaa järkevää ehdotusta, jolla on sopimusehdot, jolla on käsitys kuinka asiat menee ja mitä sinä teet, olet stressaantunut, se näkyy varmasti vai osaatko peittää sen? Tarviiko sitä edes sanoa, voithan sanoa, että asia on vaiheessa ja tarkistat. Miksi kaiken pitäisi tulla kuin apteekin hyllyltä. Nämä ovat ihan omia määritelmiäni hyvästä asiakaspalvelusta ja asioiden hoitamisesta. Rauhassa ja kunnolla. En ole edelleenkään jäniksen selässä, vaikka kropassa siltä tuntuisi.

Pahin mitä voi tapahtua on se, että yksi aamu tämä on ohi. Aamulla saa nukkua niin pitkään kun jaksaa. Lähteä aamupalan jälkeen hiihtelemään. Kirjoitella näitä ajatuksia rauhassa. Ei stressiä  kvartaalibudjetista. Ei pakollisia palavereita. Ei asiakas teamseja. Ei ohjeita. Eikä palkkaa. Eikä asiakassuhteita. Ei ylpeyttä onnistumisesta. Ei mielenkiintoista haastetta.Se tulee varmasti. Se aika. Taistele siihen asti. Opi vaikka hitaammin. Asenne ratkaisee ei nopeus. Johtaja määrää. Katso samaan suuntaan. Nauti matkasta loppuun saakka.  

torstai, 14. tammikuu 2021

Arvokas arki

Virkistävä talvi tuli. Lumi ja pakkanen herättivät uinuvia muistoja -80-luvulta. Ajalta joilloin muutin tänne opiskelemaan ja minulla oli Saab-96, joka ei meinannut pysyä käynnissä vaan sammui nolosti ja helposti. Ja jos ryyppyä antoi liikaa, ei käynnistyksestä mitään tullut. Niin, oisko silloinkin ollut hyvin luminen talvi, kun se juuri tänä aamuna jyrkässä mäessä mieleeni muistui. Seuraava talvi oli ainakin hyvin kylmä. En uskaltanut vielä vauvaani ulos viikkoon ja opiskelukaverit toivat minulle kaupasta ruokaa. 

Tänään aamulla kaivoin esille samoja villapaitoja, jotka ovat palvelleen minua yli 30 vuotta. Eivät ne miksikään mene. Ja yhä lämmittävät. Minusta tuntui huikealta. Minäkin "nuorruin" yhtä iättömäksi. Muistin yhtäkkiä, että olen pitänyt joskus talvesta aivan tavattomasti. Siis enemmän kuin kesästä, tai keväästä, jotka ovat nykyisin lempivuodenaikani. Eli pitäisin siis lumisesta talvesta. Tiedä sitten, oisko sitten niin, että minun kannattaisi harkita muuttoa takaisin Pohjois-Suomeen, josta geenieni perusteella olenkin "kotoisin" Skandinavian lisäksi. 

Kupliva olo. Tuntui tervetulleelta tuntea muutakin kuin pettymysta yhä jatkuvien turvakiristystoimien vuoksi. Minun on yhä vaikeampi sietää tilannetta ja pysyä näillä tarttumisluvuilla järkevänä maskin takana metrien etäisyydellä muista.  Kaipaan niin ihmisiä ja ryhmähenkeä, salia, uimahallia, museoita, keikkoja, elämää. Tuntuu kuin TV-uutisista katselisi elokuvaa. Mistä nuo puhuu. Olenko unessa.

Tulin ekaa kertaa piiiitkään aikaan työpaikalle töihin vasta tiistaina ja voi miten tämä on ollut hyvä juttu. Työkaverit, satunnaiset keskustelut, oivallukset, lounasseura, kahviseura, kaikki asettuu työtäni tukevaan mittakaavaan. En ymmärrä miten poteroiduin taas lähes puoleksi vuokdeksi etätyöntekijäksi omaan kuplaani. En kestä omaa kuplaani kovinkaan hyvin. Viime viikolla minusta alkoi tuntua henkilökohtaiselta loukkaukselta se, että kun tulin palaveriin videoyhteydellä toiset pysyvät pimeänä. Aloin henkisesti olla loppu. Nyt tuntuu, että energiaa taas tulee minulle takaisinpäinkin. Ei se haittaa, että aikaa kuluu työmatkoihin. Mielelläni olen pakannut tavarat varmuuden vuoksi molempiin suuntiin. Uskaltaisinkohan tänään jo jättää telakan ja näppiksen paikalleen ja mennä kotiin pelkästään läppärireppu selässä? Kyllä minä tulen huomennakin työpaikalle. On ihana kävellä aamulla, vaikka pakkasessa, tuulessa, tuiskussa, niin silti kävellä reilun kilometrin matka työpaikalle ja aloittaa vasta sitten työt. Keitellä aamunvirkkuna kahvit, kokonainen pannu. Ja juoda sitä yhdessä. Elämän pieniä iloja. Arvostan sitä arkea, jota en ehkä joskus osannut lainkaan arvostaa. Pahoittelen. Luulen, että jos saisin valita palkankorotuksen ja yhteisöllisyyden kesken niin vastaus olisi selvä. En siirry etätöihin kokonaan, koskaan.  

tiistai, 5. tammikuu 2021

Ennustus

Aloitin eilen uuden tilikauden, työvuoden ja Q1:sen. Aamulla väsytti ja kuulostelin varovaisesti fiiliksiäni. Millaisia ajatuksia tulevasta? Jaksanko ottaa seuraavan vuoden haasteet yhä vastaan?

Helpotuksekseni voin hyvin. Tuntui mukavalta ajatella, että minulla on taas uusi mahdollisuus onnistua tai epäonnistua. Kaikki entinen on pyyhitty taululta. Seuraavan kerran harmittaa, kun vuoden 2020 menestyjät palkitaan ja en ole joukossa. Totuin jo siihen, että lavalle päästään. Mutta ei se mitään. Tämä välivuosi tekee minut nöyräksi, ymmärrän, että sekä ansioilla, että onnella on osansa siihen kuka menestyy. Joskus, silloin kun itse menestyy, luulee, että suurimmaksi osaksi kaikki johtuu ansiosta. Voihan se tietysti olla tottakin. Ehkä minä pysähdyin hätäilemään tässä myynnissä enemmän kuin työkaverini ja menetin siksi sen puuttuvan 6 %, jonka olisin tarvinnut. Tai, ehkä minun kohderyhmni teki sen ja en ollut tarpeeksi nopea suuntaamaan toiseen suuntaan. Niin tai näin, se kausi meni jo.

Nöyränä siis katson taas eteenpäin ja mietin, että millaista tänä vuonna tulee eteen. Nuoret johtajat ovat uudistaneet paitsi johtamisjärjestelmän, HR:n niin myös myynnin opit. Jälleen kerran :). Illalla kävelylla ihailin lumista maisemaa, ilma oli mitä mainioin. Talvi, nautinto, jonka melkein unohdin. Vitsailimme mieheni kanssa "Siperian myrskystä", jonka uutisoitiin tuovan Suomeen talven. Hymisimme kokemuksen ääntä, tällaista oli lapsuudessa aina, talvi tuntui talvelta ja kaukanahan tämä mistään Siperiasta on. Hupsua, miten nykyään kaikki "ennen normaali" on uutisissa niin dramaattista. Johtuneeko kokemuksen puutteesta. Samalla lailla tiedän kokemuksesta, että uudet opit ja johtamisjärjestelmät, joita meille kohta kick-offeissa tavataan, ovat jollain lailla kuitenkin jo tuttuja. Samat jutut kiertävät ympyrää ja tuevat aina uudestaan muotiin. Veikkaanpa, että kun niihin perehdyn, oivallan oitis, että olen istunut jo lukemattomissa koulutuksissa ja harjoitellutkin näitä näkökulmia ja oppeja joskus. Joten ei se oppiminen niin vaikeaa toivoakseni ole. Onhan sitä kehittyvä yksilö yhä. Hauskaa oli se, että nuori polvi tilautti kaikilla, siis ihan jokaisella Amazonista kaksi kirjaa, joihin pitää ennen etäpalaveria perehtya.Tuohon se toinen DHL:llä eilen tuli ja silmäilin sitä illalla hiukan. Vaikutti helppolukuiselta ja vahvisti omaa kokemustani. Oikeastaan pidän siitä, että sain ensin kirjat, koska nyt saan jäsennellä omaan tahtiin asian.

Eli, hyvältä tuntuu vuoden alku. Tähän pohjaan ennustukseni siitä, että en ole ainut, joka osaa arvotaa viime vuoden jälkeen perusasioita. Ja kun arvostamme perusasioita, työtä, muutosmyönteisyyttä, uuden oppimista ja asiakkaan yhä parempaa kohtaamista (myös etänä), tästä tulee hyvä vuosi. Työnantaja tietysti haluaa, että hyvä vuosi kaupallisesti. Mutta nykyään työnantaja haluaa myös, että jokainen viihtyy työssään ja nauttii matkasta. Minusta se on paras kehitys, mitä olen nähnyt. Olen pitkällä työurallani päässyt ankarasta luterialisuuden ahkeruudesta ja auktoriteettien paimennuksesta yksilökeskeiseen palkitsevaan eliittiin. No siinä pysyäkseni, minun on valitettavasti yhä enemmän pystyttävä myös oikeaan tulosvastuuseen. Meillä katsellaan yhä vähemmän epäonnistumista, nyt kun amerikkalaiset ovat johdossa. Mutta en pelkää. Mieli on hyvä. Aloitetaan peli aina innolla. Vanhat luterilaiset ahkeruuden taitoni auttavat minua kyllä alkuun. Ja sitä loppua, onnea, sitäkin voin luterilaisena (ehkä) rukoilla osalleni. Kunhan teen elämän ja työn ohessa mahdollisimman reiluja ja hyviä tekoja muille ;)