perjantai, 6. syyskuu 2019

Pinnistelyä

Syyslukukausi töissä alkoi rentoutuneena. Se on se budjetissa olo, joka rentouden saa aikaan. Työtyytyväisyys on kuitekin sellainen 5 sentin kuorrutus. Vain. En minä pysty pettämään itseäni(kään), kaipaan haastetta. Sitä eivät tällä hetkellä menossa olevat näpertelyt tuo pitemmän päälle. Hörpin kahvia, seuraan muita maisemakonttorissamme ja liian usein minua kyllästyttää.

11 vuoden jälkeen kollegat ovat kuin puuduttavia aviomiehiä, joita en ole valinnut. Yksi jurputtaa aina jääräpäisesti samoista asioista. Eikö hän osaa erottaa niitä asioita, joille ei voi mitään? Toinen pitää työskennellessään säännöllisesti ällöttävää ääntä. Onko sillä refluksitauti, vai mitä se räkii?  Kolmannelle olen vain kateellinen, karismasta, nuoruudesta, hyvästä kunnosta ja näen että hänelle tie on auki. Mikä jostain syystä harmittaa ja saa minut sättimään nuorta itseäni, joka en osannut kehittyä oikeaan suuntaan ja niin, joskus tunnen peniskateutta vaikka olen hetero. Jos olisin saanut y-kromosomin ja  testosteroni olisi läkehtinyt minussa jo kohdussa, jaksaisin ihan varmaan nyt osallistua paremmin noihin iänikuisiin ruokapöytäkeskusteluihin eri urheilulajeista ja autoista. Mut kun ei. Ei kiinnosta, en muista joukkueen jäsenten nimiä kuin hetken, en muista oman autoni vuosimallia enkä aina sitä rekkariakaan ja ei en missään nimessä halua, että tiimipäivänä lähdetään pelaileen jotain  hikistä joukkuepeliä. Joo joo mä tiedän, sitähän tämä tiimityö on. Onneksi päätetään mennä Stand-upia katsomaan. Vaikka naurettais eri kohdissa, minäkin pidän siitä.

Ai, sen huomaan, että olen porukan ainoa nainen. Se on kuule niin, että sekä naisissa että miehissä on laidasta laitaan tyyppejä. Tunnen näiden tiimiläisten kanssa kuitenkin paljon enemmän yhteistä, samankaltaisuutta ja yhdenveroisuutta, kuin esimerkiiksi jonkun toisen osaston naisten kanssa. Sitäpaitsi minä olen naimisissa miehen kanssa. Minulla on nyt vaan taas itseni kanssa haasteita. Ei nämä ole mitään nais-mies-kysymyksiä. Onneksi elän kuitenkin tasa-arvoisessa maassa ja työni on palkattu tasa-arvoistakin tasa-arvoisemmalla tulospalkkauksella. Ja alkuvuonna minä menestyin. Nyt kateus ja liika ajattelu kuriin ja töiden pariin. Etsivä löytää, ne haasteet meinaan.

torstai, 20. kesäkuu 2019

Lähes H1 loppurapsa

Alkuhalffi päättyy osaltani loistavasti. Saavutin kaiken mitä piti. Ja jos ei pohdita syksyä vielä lainkaan, olen tyytyväisempi kuin ikinä. Mitä sen on väliä kuinka paljon enään ymmärrän myymistäni ratkaisuista kun myynti kuitenkin sujuu. Taivaalla purjehtii kokoajan myös mustia pilvia, mutta vielä olen auringossa. Ja kun jätän taas osallistumatta yhteisiin rientoihin, tällä kertaa musiikkitapahtuman vuoksi, mietin, vosisiko se ollakin niin, että minä keskityn nyt oikeisiin asioihin työni kannalta. Elämähän, se tyydyttävin osa sitä, on jossain muualla kuin työveneessä soutamassa. En purista mailaa, en airoa ja jaksan paremin.

Olipa hienoa, että tämä piste voi tulla vielä 11 vuotta töiden aloittamisen jälkeenkin. Tarkoitan hetkeä, jolloin olen erittäin tyytyväinen. Tyytyväiyys on yksi vaikeimpia tunteita ylläpitää ja joskus myös löytää. Mieleni on taipuvainen siihen, että kokisin uutta ja saisin työelämässä uusia haasteta, joihin vastata. Muuten puuduttaa ja leipäännyttää. Ja sitähän on ollut ilmassa niin paljon ja usein. Että tälle hetkelle sen vuoksikin jo nostan juhannuksena lasin. Cheers :)

keskiviikko, 15. toukokuu 2019

Tuntemattomat, mutta taitavat kollegat

Terveisiä täältä etätyöasemalta, kahvipaussilta. Kun en tänäänkään ole juttelemassa kollegoiden kanssa kahvipöydässä, ajattelin vuodattaa mietteitäni. Yksi meiltä jo lähtenyt kollega nimittäin hehkutti Linkedinissä nykyisen työnantajansa pienen yrityksen mukavaa henkeä ja omaa nykyistä työnkuvaa, joka sallii asioiden tekemisen kun avoimia sellaisia huomaa. Tiedän, että hänellä oli mielessä yhä paisuvan kasvuyrityksemme organisaation väliportaat, yhä uudet ja uudet pikkupomokerrokset ja se, kuka nyt lopulta on vastuussa mistäkin, jotta me työmuurahaiset saisimme sitä asiakasta hoidettua niinkuin on visioitu ja tarkoitus.

Tiedän, sillä tämä turhauttaa minuakin välilllä, jos asiat ovat solmussa ja vastuunkantajaa tai luvan antajaa on vaikea hahmottaa. Mutta lukuisia ovat  myös ne hetket, kun tarvitsen jotain ja kas, meillä onkin henkilö, jonka vastuualueeseen asia nykyään kuuluu ja hänellä motivaatio kohdallaan hoidella vastuualuettaan. Silloin aina mietin, että ennen minun olisi pitänyt tämäkin hoidella itse tai jäädä odottamaan, että joku taitavampi tekee joskus kun ehtii. Lukuisia kertoja olenkin leikkaa, liimaa ja askartele -metodilla tuottanut kotikutoista aineistoa asiakastapaamisia varten. Kädet savessa ja jopa sen savimaan alla niin sanoakseni. Mutta vaikka nyt jollain tavoin hävettää, kun katsoo noita esityksiä, niin samalla tiedän, että ne oli pakko tehdä, jos halusi asiakkaalle vääntää rautalangasta jotain jätettävää aineistoa. Ja ennenkaikkea, minähän ole pärjännyt ihan kohtuullisesti näiden tuotosteni kanssa. Ehkä jokainen itse väännetty esitys on myös lisännyt omaa ymmärrystäni ratkaisusta asiakkaan pulmaan. Kannettu vesi kun ei kaivossa pysy. Mutta silti. Kiitos kun joku visuaalisesti parempi silmäinen niitä tuottaa. Vaikken nyt juuri hahmotaaan kuka ja missä.

Toinen aisa on sosiaalisuus ja sen rajat. Osittain siksi istun myös tänään täällä kotitoimistolla kahvia höppimässä. Sosiaalinen kapasitettini on taas käytetty asiakkaisiin, joten kollegoille sitä ei riitä. Koko kevät on ollut huimaa uusasiakashankintaa. Kun myös töissä porukka on sekä vaihtunut että niitä uusia titteleitä on reipas joukko, istuu uusia  tuntemattomia naamoja kahvilla meidän pitkässä pöydässämme kun sinne asti pääsen. Minä en jaksaisi tutustua koko ajan. Minä en kuitenkaan muista nimiä, enkä työtehtäviä ennenkuin olemme yhdessä jotain tehneet. Ja kaikki puhuu jääkiekosta. Minua väsyttää. Eikä kahvikaan auta. Silloin pn parempi himmailla ja tehdä töitä etäältä katsoen. Kai niitä parempiakin päiviä taas tulee.

 

 

tiistai, 9. huhtikuu 2019

Fälttäystä

Nyt on se aika keväästä, jolloin en jaksa pinnistellä ja tsempata. Sama matala alakuloisuus valtaa mieleni, kuin usein ennenkin valon viimein lisääntyessä ja paljastaessa taas enemmän. Olen kuin jumissa, kevätpellon paskassa saappaat syvällä. Aurinko herättelee luontoa ja minullakin on ehkä hillitön tarve herätä kohti uutta ja virkistävää, sillä tätä samaa on jatkunut jo niin kauan. Näin jopa unen, jossa ilmoitin töissä, itsellenikin yllätyksenä, että minä lähden nyt. Hmph se tuntui siinä unessa liian hyvältä ja minulla ei edes ollut uutta työpaikkaa.

Siitä on näköjään tasan viisi vuotta kun huomasin headhunterin herättämänä olevani työpaikkahaastattelusssa. Kysymykseen, miksi kiinnostuit, vastasin haluan olla taas innostunut. Siitä haastattelusta ei tullut työpaikan vaihtoa, sillä aloin empiä kun haastattelin heitä. Onneksi, sillä töissähän alkoi tapahtua ja mielenkiintoista on ollut. Vai onko se totta, olisiko siellä jossain odottanut sittenkin innostavampia hommia, jos olisin uskaltanut hypätä pitemmälle. Elämässä on  risteyksiä, jotka näkee näin peräpeiliin katsoessa selvästi.Tuossa valitsin oikein, tuossa jätin tilaisuuden muuttaa elämäni kulkua käyttämättä. Tuossa en edes huomannut, että muutos oli jo mahdollista.

Tällä elämänkokemuksella tiedän jo, että kevätmasennus menee ohi. Ihan niinkuin tiedän, että työpaikkaihastus menee ohi. Kaikki siis menee ohi. Mutta koska on monenlaisia syviä tuntemuksia ja elämä on vain yksi, niin suostun ja haluankin piehtaroida tunteissa silloin kun niitä on. Pysähdyn istumaan tässä ja aloitan aamun mollisointuisin sävelin. Pohdin miltä tuntuu ja miksi. Itseään ei lopulta niin usein pysähdy edes kuuntelemaan, ei vaikka olisi Mindfulness-harjoituksia tehnyt. Sitä vaan tekee, selaa, tutkii ja selviytyy. Havahtuu ensin perjantaisin ja taas sunnuntai-iltaisin siihen, että jotain meni ohi. Niinkuin työviikko ja voi ei sen jälkeen vielä se tärkeä vapaa-aika. Antaa tunteidenkin mennä ohi.

Ehkä mielen pelto keväisin uinuu, odottaa fälttäystä. Millä mullan saisikin kuohkeammaksi ja vastaanottavaisemmaksi. Mistä kunnon lannnoitus. Mistä saisin ja kylväisin siemenet. Lämpöä ja vettä. Minä haluaisin kasvattaa jotain uutta. Jotain mitä on ilo katsella hikisen työn jälkeen. Ylpeänä. Minulla oli sormeni pelissä, minä sain aikaan tuon. Halu on motivaation tärkein siemen. Kyllä tämä tästä aukeaa, alan taas  ymmärtää itsenäni, kiitos minulle ajasta ja tästä keskustelusta.

 

perjantai, 1. maaliskuu 2019

Täyskäsi

Takana on kahden kuukauden ihme. Olen ollut sen parissa niin kiinni, että en ole ehtinyt edes vuodattaa sitä tänne.Oikein nauratti, kun luin viimeisintä kirjoitustani. Siis minäkö nuolaisin ennenkuin tipahtaa, pah. Vertauskuvilla jatkettuna siinä kävi lopulta niin, että minulle lapioitiin herkullista keittoa, kerrankin isolla kauhalla, enemmän kuin pienellä lusikallani ehdin suuhuni laittaa. Yritin tietysti parhaani, ahneena kuin aina ja lopputulos oli kertakaikkiaan mahtava. Minä voitin lähes kaiken maineen ja mammonan, mitä rakas(!) työnantajani oli vuodelle 2018 myynnille viritellyt. Eikä tässä vielä kaikki, reilu markkinamies raottaa muovipussin suuta ja käsi tuo tarjolle pari yllätystä lisää. Pilvistä valui tilauksia vielä koko alkuvuodenkin niin, että olen tänään, maaliskuun alussa, loman kynnyksellä, tehnyt kasaan jo Q1:sen tavoitteeni reilusti. Voin siis todellakin istahtaa alas hetkeksi, virittäytyä lomaan ja antaa ilon väikkyä. Ette näin iloista ja rentoa myyjää olekaan muuten nähneet aikoihin. Paitsi on tässä nyt sellainen juttu, että suomalaisena ei oikein tiedä kelle tätä iloa jakais. Etteivät luule leuhkaksi. Siis tuli tänne :)

Minusta tuntuu hyvinkin seuraavanlaiselta. Olen elämäni duunissa. Työnkuva vastaa nykyään täysin kykyjäni ja saan todella toteuttaa itseäni. Olen super-orientoitunut ja koska hyvä flaksi on paukkunut jo kaksi kuukautta, en katsele edes taivaanrantaan pilviä huonoja enteitä tähyillen vaan uskon vakaasti, että korttikäteni on toistaiseksi ehtymätön. Sen kun lyön avaan taidolla  niin pelin myötä kerään voitot.. Eipä tässä mitään, olen jo niiiin vanha, että osaan nauttia flowsta. Heittäytyä menestyjän rooliin. Vaihtelu virkistää. Luen näitä kirjoituksia sitten eläkkeellä, jos sinne saakka selviän terveenä. 

Olen myös hyvä analysoimaan. En olisi menestyjä, jos konsernin johto ei olisi tehnyt tavoite remonttia ja johdon uudet tavoitteet suosisi juurikin sellaista työnkuvaa tekevää henkilöä kuin minä. Työpaikan sankarit vaihtuvat sen mukaan, mikä on päätavoite. Tai siis kaikilla meillä on omat tavoitteet. Mutta just mun peli kulkee nyt. Osa sankaruutta on oikea pelityyli, osa onnea ja osa sitä, että aika on suotuisa. Siksi kenenkään ei kannata tulla nyt selittämään mitään, siis häiritsevää. Kun on elämäni flaksi käsissä niin pelaan ilman muuta vielä hetken tältä paikalta. Ootatko tuota sen aikaa. Istu alas kiireemmiltäs. Jahka tämä on ohi niin rupatellaan sitten taas.