Kyllä on työelämä nyt mallillaan. Totesin sen vuotuisessa KeKe-keskustelussa, ensimmäistä kertaa nykyisen pomoni kanssa. Työntekijänä havaitsin asioita pohtiessani, että jokainen työtyytyväisyys-mittariin poimittu asia näyttää kehittyneen positiivisesti vuoden aikana. Taisin siirtyä uuteen tiimiini joskus viime toukokuussa. Elämä on siis erittäin työtyytyväistä.
Minusta onkin kaiken tämän tyytyväisyyden keskellä tuntunut jo hetken, että olen matkalla kohti jotain konkreettisesti uutta. Kun mikään muu ei syö energiaani, on minusta itsestään selvää, että minulla on kaikki mahdollisuudet olla avoin, oppivainen ja löytää jotain merkittävää. Itseasiassa, jos tähän pysähtyy miettimään tätä tunnetta, niin se on tosiaan aika mielenkiintoinen.
Mikä se on se moottori, joka vie minua eteenpäin? Haluaisin siirtyä perässä juoksemisesta kärkeen. En voittaakseni vaan kokeakseni uusia tuulia. Kärkijoukossa ei haise niin hiki. Kärkijoukoissa on enemmän lupauksia, mutta hmm onko vähemmän klousattavaa, koska osa asiakkaista ei kuitenkaan ole valmiita. Ennenkuin alan hekumoida enempää, voisin hengähtää. Olenko kyllästynyt ja siksi nyt haaveilemassa? Onko tämä kuitenkaan se rooli, mitä minun pomoni kuvittelee minun pelaavan? Katse suunnitelmiin ja tavoitteisiin kiitos, miten ne rakennetaan. Ei haaveilla vaan työllä. Ei lupauksilla vaan onnistuneilla käyttöönotoilla. Pienin askelin, vaikka sitten kohti uusia tuulia. Muista, että hiihtäjätkin hiihtää peesissä paremmin. Siinä säästyy osa omista voimista.