Tietenkään täyspäisen myyjän sairaloma ei onnistu olemaan poissaolo, jos kerran ajatus toimii. Seuraan puhelinta ja jo kohta annoin itselleni luvan palata hoitamaan juoksevia asioita suoraan sängystä. Kauppaa ei juuri niistä synny, mutta asiakaspalvelua kyllä ja kuluupa päivät nopeammin. Miten onnistunkin jopa harmistumaan siitä, että näen, että ero töissä oleviin kollegoihin kasvaa. Haluaisin olla mukana tekemässä.

Ehkä se oli itselleni helpotus, että halusin niin tehdä eli tehdä töitä edes puoliteholla. Olen miettinyt moneen kertaan vieläkö tämä työ innostaa vai olenko jo jotenkin liian kypsä työhöni. Tässä puolisaikulla on aikaa miettiä syntyjä syviä, kuten vaikka elämäni tarkoitusta ja oman olemassaoloni liekkiä. Mikä pitää minut elossa.  

Toipuminen on edistynyt aika hyvin. Monta tärkeää juttua jää välistä, mutta on pakko uskoa, että aikani koittaa jälleen. Sitä kohti haluan edetä. Ei elämässäni ole sen suurempaa toivetta, kuin herätä aamuun, jolloin voi itse päättää ilman rajoituksia, mitä kaikkea tänään aikoo yrittää. Se on muuten hieno hetki, kun saa itse valita. Sitä ei edes itse ole osannut ajatella. Aina joku vähän ahistaa kuitenkin. Mutta kaikki mahdollisuudet kun on, niin voi valita mihin keskittyy.