Etätyöskentelyn yksi seuraus on se, että kaikki koulutus ja keskustelu on alettu käymään globaalisti koko organisaation voimalla ja tietysti englanniksi. Ja kun ollaan globaaleja niin tapaamisajat ovat tietysti pitkin iltaa. Välineinä meillä on paitsi videopuhelut myös uudet työkalut, jotka vaativat sitä multitasking-kykyä ajatella, kääntää,  ymmärtää, ideoida, kirjoittaa,seurata ja tuntea ryhmäytymistä. Tietysti, olenhan minä nähnyt tämänkin päivän tulevan sata kertaa painajaisissani. Saanut harjoitella kansainvälisisää tapaamisissa. Mutta nyt kun se lopulta on tässä ja ohjaa työtäni, istun täällä kotityöhuoneessani osallistumassa ja aivoni käyvät joka päivä ylikierroksella. Nukun nykyään todella paljon.

Kielimuurin pahin ongelma on muutos osallistuvasta oppilaasta seuraajaksi ja seinäruusuksi. Kiitettävän oppilaan statuksen sijaan saan kokea mitä on olla maahanmuuttajaoppilas ilman kunnon kielitaitoa. Korva tottuu vähitellen ja alan harjoituksen vuoksi ymmärtää toisten puhetta yhä paremmin. Oma tuotos on lähinnä alakoululaisen tasoa. Ja kun katson videota, joka tilanteesta otettiin, niin näytän koomikolta, silmät pyörii päässä, otsa on rypyssä ja uuh kieli solmussa kun pitää puhua. Live-tilanteessa voi selvitä monella tapaa ja olla intensiivinen, videopuhelussa olet jotenkin enemmän pulassa. Ja sen voi nauhoittaa.

Minun työtäni  on toimia asiantuntijana. Minusta tuntuu, että en näytä siltä näissä meidän yhteisissä palavereissa ja koulutuksissa. Mieleen hiipii epäilys, näytänkö asiantuntijalta edes suomeksi? Tältä tuntuu ikääntyvästä ihmisestä kun työstekentelyvälineet ja tavat muuttuvat. Tältä tuntuu, kun ei voi toistaakaan enää sitä, minkä tiesi onnistuvan, missä on hyvä ja miksi on tänne palkattu. Voinko olla vain huonon itsetunnon omaava tyyppi? Voisiko olla, että en tiedä edes miltä nykyajan asiantuntija näyttää. Onko sellaista? Harjoittelemme uusia kykyjä. Kai niitä voi oppia, kun tarpeeksi toistaa. Juuri siksi niitä harjoitellaan. Pysyy korva herkempänä. Kai se vanha juttu kuitenkin pätee, että lopputuloksesta sen erottaa toimiiko menestyksellisesti. Jospa vain pingotan ja tärisen väärin perustein. Pääsin koulussa liian helpolla. Luulin itsestäni liikoja. Jospa olen vaan henkisesti laiska. Unelmoin hommista, joissa pääsen vähällä sen sijaan, että uisin virran mukana. Pakko on hyvä motivaattori.