Suomen, siis asiakkaideni taivaalla näyttää harmaalta. Byrokratiasta valtavaksi paisunut johto ja keskijohto kehittävät yhä uusia mittareita seuratakseen minua asiakkaitteni parissa. Kunnollisena ihmisenä tihrustelen mittareita ja mietin, mihin kaikkeen minun pitää muistaa raapustaa asioita, jotta näytän ahkeralta vaikka tulosta ei synny. Eihän näin hiljaista ole ollut kovin usein näiden vuosien varrella. Suoraan sanoen odotan muutosneuvotteluita. En halua, mutta olen realisti ja siinä asemassa, eli uusasiakashankinnassa, jossa tulosta ei synny. 

Unohdetaan pelot ja mietitään tulevaisuutta, jossa minä joutuisin muutoseneuvottelujen johdosta poistumaan myynnin vahvuudesta. Siitä alkaisi loppuelämä. Yrittäisin tietysti kynsin ja hampain päästä toiseen tehtävään työnantajallani, koska en usko, että minulla olisi montaakaan valttia avoimilla työmarkkinoilla. No, mitäpä jos valttini myös työnantajallani osoittautuisi vääräksi maaksi ja joutuisin kuitenkin mieron tielle? Minulla on pitkän työsuhteeni ansiosta puolen vuoden irtisanomisaika. Minulla on heinäkuun lopulla alkava itse maksamani pienehkö eläke, jota saan seuraavat kaksi vuotta.  Minulla on omaksi maksettu asunto ja toistaiseksi työssä käyvä, tosin lomautettu, mies. Minulla on kohtuullisen hyvät valmiudet tehdä monenlaista työtä.Ja mielelläni oppisin yhä uutta. Tulisikohan minusta sitten opiskelija tai pienyrittäjä?? Sehän ei kuulosta pahalta.  Jos ikä on vaan numero.

Noin kaksikymmentä vuotta sitten pelkäsin samallalailla muutosta. Mutta heti, kun minut oli laitettu matkaan, huomasinkin eläväni elämäni mielenkiintoisinta vuotta. Köyhää, mutta mielenkiintoista. Ja se johti lopulta, monen mutkan kautta nykyiseen työpaikkaani, jossa olenkin nyt sitten aika jumahtaneena jo kipuillut taas monta vuotta. Se on minun perusluonteeni, en uskalla hypätä vaan etsin hyvää siitä mitä on. Olisihan tämä työ tosi kivaa, jos asiakkailla menisi niin hyvin, että he voisivat investoida tulevaisuuteen. Tykkään lisäksi siitä, että tunnen muut ja muut tuntevat minut. Vaikka se voi joskus varmaan olla myös este sille, että pääsisi eteenpäin, kohti vaihtelevampia töitä. Ehkä olen tuomittuna kulkemaan tämän tien loppuun tässä roolissa. Eiköhän se loppuvuoden aikana selviä. Nyt kohti päivän mahdollisuuksia :)