Kesäloma on ohi. Kesän luonto oli kaunis, mutta minä helvetin väsynyt. Tuntui siltä, kuin kaikki olisivat odottaneet minulta enemmän. Ja minä en olisi jaksanut yhtään mitään. Yritin olla oma paras kaverini ja kertoa, että ei tässä mitään hätää ole. Maksoit alkuvuoden bonuksilla oman osuutesi asuntolainasta ja sait äitinperinnön lakiosasi. Menköön syksy syteen tai saveen, taloudellisesti et kaadu. Lopulta elämässä tarvitaan aika vähän. Vain sitä, että herää aamuun ja katsoo mitä päivä tuo tullessaan. Yrittää parhaansa tehdä sen mitä odotetaan ja illalla käy rentouttavalla kävelyllä ja lopulta painaa päänsä tyynylle.

Eilen illalla liityin kuitenkin Keventäjiin. Ja aamulla laitoin urheilukellon käteeni. Se olikin pois koko lomani, koska en halunnut että kukaan vaatii minulta mitään tiettyä päiväaktiivisuutta. Mutta tänään on maanantai ja palaan arkeen. Punnitsin ja merkitsin aamupalani, haen sitä, että syön tarpeeksi monipuolisesti ja sopivia annoksia. Tein aamujumpan, pitkästä aikaa. Ja sitten avasin koneeni. Muistin salasanat. Päätin kirjoittaa syksyn peloistani ennen kuin avaan Pandoran lippaan ja katson, mitä lomani aikana on tapahtunut työrintamalla.

Itse olen huomannut, että kesällä aloin tuntea outoa vihaa amerikkalaisia kohtaan. Kun luin Korona-juttuja ja kun seuraan heidän presidenttiään niin en voi kuin ihmetellä. Minua huolestuttaa, että oma iso pomo on amerikkalainen. Minusta tuntuu, että hänellä ei voi olla samat arvot kuin minulla. Minusta tuntuu, että saan kenkää ennen pitkää. Jo siksikin, että olen jo vanha ja ulkona nykyisen maailman tavasta toimia. Katsoin silmät sirrillään tv:n ajankohtaisohjelman nuoria kommentoijia ja mietin, miten eritavalla he näkevät maailman. Minä alan nähdä ja olla se, mitä itse aina nuorena katsoin vähän ihmetellen, että joku voi olla noin vanhakantainen. Kaikki saamme lopulta ansiomme mukaan eikös vaan? Tämän olen huomannut jo aiemminkin. Mutta on selviydyttävä. Tärkeintä on olla mieleltään joustava ja yrittää edes ymmärtää ja sopeutua. Kaikkeen, niin amerikkalaisiin kuin siihenkin, että maailmaa hallitsevat itseä 20 vuotta nuoremmat. Tällä mennään, sillä aika ei armahda ketään.

Syksyn tavoite on siis, paitsi siistiä taasen tuo lautasmalli lähelle oikeaa, niin olla joustava. Kyllä täältä työelämästäkin voi löytyä vielä kipinä ja sitä myöten ilo. Joko uskallan lähteä hakemaan sitä? Hyvää maanantaita!