Viime viikolla sain valoa (työ)elämääni, kun kaksikin hanketta näytti menevän eteenpäin. Helpotuksen tunne ei ollut niin suuri ja selkeä, kuin joskus aiemmin olen kokenut, mutta aavistuksen kuitenkin pystyin näkemään tulevaisuuden valoisampana. Tai niinkuin itse sen määrittelin, työpaikkani on ehkä pelastettu puoleksi vuodeksi. Nykyisessä työelämässä se on jo paljon. Nykyisessä maailmassa se on jopa ehkä tarpeeksi, sillä syksyllä myös meille saapuu ehkä Korona-rokotteet. Miten masentavaa, iloita näin alhaisella volyymilla kuitenkin.

Tuli myös hetki, etteivät kaikenlaiset muut kyselyt ja hommat kuormittaneet työpäivääni niin paljon. Tunsin painetta alkaa haravoimaan uusia asiakkaita. Mutta en tehnyt sitä. Sen sijaan tartuin siihen kirjaan, joka saapui jo jouluksi ja jossa selvitetään miten nykyinen yritysstrategiamme toimii. Kirjaan oli jo viitattu TJ:n puheessa, joten koin, että olisi aika ymmärtää. Se oli oikea päätös, koska sitä mukaa kun ymmärsin mihin minusta niin kaukana työskentelevä amerikkalainen johtomme tähtää ja miten se toimii, aloin muodostaa myös omasta tilanteestani uutta käsitystä. Roolini asettui taas kokonaiskuvaan. Minun oli helpompi hengittää.

Silti tämä aika on  erittäin vaikeaa minulle. Harmittaa olla näin kapeana täällä omassa työhuoneessa läppärin ääressä taas. Olen tainnut olla etätöissä taas jo kolme tai jopa neljä viikkoa. Ahdistaa jos sitä ajattelee. Se oli mahtava päivä kun kävin ulkona kuplasta. Kevät on viime viikolla tullut kohinalla, toki kuulin että sekin nyt väistää hetkeksi. Pystyn kuitenkin auringon myötä haistamaan ja maistamaan unelmat, matkat, ihmiset, dinnerit ja vapauden. Odotus tullaan palkitsemaan joskus. Emme ole kuolemansairaita, joiden toivokin on riistetty, vaan yritämme pysyä tarpeeksi kauan terveinä. Minulle oli yllätys itselle, miten mieleni kapinoi tosi rankasti hallituksen toimia vastaan. Uutta poikkeustilaa ja sulkua juuri nyt, kun tartunnat vaan junnaavat paikallaan alle 20 ainakin täällä meillä. Tekisi mieli kysyä monta kysymystä, joita kukaan ei kysy ja vastaa. Ärsyttää, itsesuojeluvaisto kuitenkin kehottaa nyt vaan vaikenemaan. Kaikki kyseenalaistukset ovat tietysti turhia, ihmiset ovat hysterian vallassa, suhteellisuuden taju tuntuu kadonneen jonnekin ja niinpä, on vain jaksettava elää omaa elämää, keskityttävä hetkeen ja harkittava omat riskit tapaus kerrallaan. Suomessa on tällä hetkellä tuhansia muita, joihin tämä poikkeustila sattuu konkreettisemmin. Ihme kun kaikki jaksavat näinkin hyvin.  Voimia heille jatkossakin. Toivottavasti ihan jokainen aikuinen ja aikuistuva kuitenkin tietää, että kukaan tai mikään ei  lopulta kanna vastuuta toisesta, ei henkisesti eikä taloudellisesti, vaan itse tässä maailmassa on jokaisen aikuisen itsensä "pelastettava", löydettäävä tapa pysyä henkisesti ja fyysisesti mahdollisimman terveena ja vielä elätettävä itsensä.