Osaston vaihto toi elämääni uuden joukkueen. Sikäli tervettä, että vanha joukkue alkoi heti tuntua "good old days" -kehykset saaneelta ja toisaalta, hetken tie on tosi avoin kaikelle. Nimittäin kenenkään piintyneet tavat eivät vielä jurpi ja sitä vaan avoimesti opettelee tuntemaan uusia työkavereitansa.MInusta itsestäkin löytyy ilman vääntämistä reipas partiolainen, joka ottaa mieluusti kaikki haasteellisena pidetyt jämäasiakkuudet ja lähtee kokeilemaan niihin oppimaansa. win-win -tilanne, kierrätys kannattaa se on varma.

Esimieskin on erilainen. Tunsin entisen esimieheni jo ennalta, tasavertaisena kolleegana, ennen kuin hänestä tuli esimies. Mutta tätä uutta esimiestä en tuntenut. Nyt olemme tavanneet muutaman kerraan ja olen yrittänyt päästä jyvälle hänestä. Saippuaa toistaiseksi. Minua nuorempi, mutta ei yhtä paljon nuorempi kuin aiempi. Herkkä ja empaattinen sillä salakavalalla tavalla, millä miespuoliset esimiehet saattavat olla.Eli puhu suoraan, mutta varo tarkasti loukkaamasta ja kehu aina kun on aihetta. Urheilija, huokaus, meillä ei taida päästä esimieheksi muuta kuin urheilijat, joko entiset tai yhä jatkavat.Se on sääli, sillä tämä jotenkin rajaa heti pois tosi monta keskustelun aihetta. Meillä vertaillaan lähinnä maratoniaikoja ja golfin tasoituksia. Juostaan ja juostaan ja juostaan vielä kerran yhdessä. Tällaista vanhaa urheilun alisuorittajaa alkaa hengästyttää pelkkä kuunteleminen.

Mistä aloinkin miettiä blogini nimeä. Onko tämä nyt enää millään tavalla vuosi ilman ryhtiliikkeitä? Meinaan kun jo totesin, että ryhti on oltava tai en jaksa. Taidan vaihtaa blogini nimen. Olen alun jälkeen kirjoittanut tai siis ehkä vuodattanut pelkästään työelämääni koskevista haasteista. Ehkä niitä pyörii mielessäni. Sopisiko blogini nimeksi vaikka "minä ja reilu 26 vuotta työkokemusta, jatkuvan muutoksen pyörteissä"? Vai "vuodet ennen eläkettä, uudella tavalla haasteelliset työvuoteni"? Kylläpä muuten kuulosti pelottavalta tuo eläke.