Voi sitä onnea, kun työkavereita viimein alkoi palata toimistolle. Se tuntui niin hyvältä nähdä heidän kasvojaan ja ilmeitään puolen vuoden tauon jälkeen. Työpaikan uusin organisaatiomuutos puhutti kaikkia, mutta meitä oli viimeinkin monta samassa veneessä olijaa asiaa kanssani pohtimassa. Minusta tuntui, että sain voimaa ja elämäniloa, viimeinkin. 

Samaanaikaan uutisista jo pystyi näkemään, että toinen aalto oli voimistunut Euroopassa ja oli tulossa myös Suomeen. Annoimme periksi kotona, muutimme yhden huoneen, vierashuoneen, viimeinkin työhuoneeksi. Ostimme sinne säädeltävän työpöydän ja tässä nyt tuijottelen lomautuspäiväni ajankuluksi uusia maisemia. Ei hassumpia. Parkkipaikkamme on vihreiden Aronia-pesaiden reunustaa ja roskiksetkin näkyvät, eli näen myös ihmisiä, vaikka joutuisin eristäytymään. Se on siinä ja siitä, tulenko jatkamaan maanantaina toimistopäiviä vai onko toinen aalto nyt niin tässä, että jään taas kotitoimistolle. Ensi viikolla on varmasti luvassa lisää työkavereita ja vaikka HR ohjeisti, että ulkomailla käyneet pitäisivät kahden viikon tauon ennen toimistolle tuloa, pitävätkö he oikeasti? 

Minusta tuntuu, että tästä tulee vaikea syksy tehdä kauppaa, muutokset ja varuillaan olo jatkuvat. Vasta rokote voi palauttaa jotakin normaalin kaltaista, tai sitten maailma on oikeasti nyt muuttunut ja tämä oli viimeinen kesä, kun haaveilimme siitä, että työelämään, sellaisena, jota aiemmin oli, palataan taas. No meillä muutos on ollut jatkuvaa, enpä ole voinut sammaloitua vaan olen yrittänyt pysyä mukana liikkeessä. Antaa taas viisaampien auttaa, hehän jo tekivät uudet organisaatiot. Ensi viikolla ehkä selviää enemmän. Omasta kohtalostani nimittäin.