Tuntuu haikealta, kun ensin ei näe toisia työkavereita yli vuoteen, koska ei ole yhteisiä tapahtumia ja sitten kuulee että he ovat viimeisiä päiviä töissä. Tuntuu, että aika moni on vaihtamassa työpaikkaa. Tuliko minun tyuöpaikastani nyt Koronan johdosta muuttotappiotyöpaikka? Meillä on hyvät mahdollisuudet ollut tehdä etätöitä koko ajan, jo ainakin 10 vuotta. Aika moni on kuitenkin työskennellyt toimistolla. Täällä on oma ilmapiirinsä, jota ei ole omassa huoneessa kotona työskennellessä. Minä itse voin paremmin kun saan jakaa työskentelypaikkaa. Asiakas, koti, työpaikka. Kaikista parhaiten voisin, jos tapaisin asiakkaatkin livenä. Viimeisen vuoden aikana on ollut kaksi mykistävää live-tapaamista ja kaikki muut Teams-palaveri-puurtamista. Työnilo on 6 palaverin päivistä kaukana. Muistikapasiteetti kuormittuu ja tuntuu, että muistanko tehdä kaikkia ajattelemiani ja lupaamiani asioita lainkaan. Kirjoitan ylös kokoajan asioita.

Työnilo. Mitä se minulle merkitsee? Ensimmäisenä nousee mieleen yhteenkuuluminen. Sitten onnistuminen omassa tehtävässä. Yhdessä suunnitteleminen. Yhdessä iloitseminen kahvitunnilla. Jaahas, sitä ollaan aika työkaveririippuvaisia. Ei ihme, että hyvien tyyppien lähteminen tuntuu. Täytyy löytää uusia kavereita.

Tässä tullaan siihen, että kun yksi vanha lähtee tilalle tulee uuden arvomaailman nuori vireä työntekijä. Tiedättehän, kun itse on 10-15vuoden päästä eläkkeellä ja toinen on vasta työuran alussa. Olen miettinyt miten bondata. Tuntuu freesiltä tutustua nuoriin, tiedän, tulevaisuus on uusissa opeissa. Mutta vaikealta löytää sitä sidettä joka yhdistäisi. Lisäksi tuntuu että aivan liian usein joku keksii pyörän uudelleen. Mutta niin maailma varmaan pyörii.  Kaveeraan ja käyn kahvilla vanhojen työkavereiden kanssa. Enimmäkseen niiden, joiden kanssa työskentelin ikävuosina 30-40. Silloin kun minulla oli ehkä se suurin flow. Tänään olen erilainen. Työ ei ylipäänsä ole kuin 50% elämästäni, saan tästä rahaa viettää sitä kaikkea muuta, paljon tärkeämpää. Mutta koska työ on kuitenkin 50%, haluaisin viihtyä ja iloita myös täällä. Kyllä voi ihmisen tavoitteena olla elää 100% mukavaa elämää.

Bondausogelma on ehkä harrastukset. Juuri tässä työpaikassa, jossa nyt olen, olen ollut henkisesti täysin ulkona kokoajan paitsi kaljalla terassilla. Tämä on ensinnäkin miesvoittoinen työpaikka, aiemmat työpaikkani olivat yhtä lukuunottamatta naisvoittoisia. On meillä silti 10% naisia. Täälläkin on kerhoja ja joukkueita, mutta miehet tietysti urheilee ja pelaa. Nuoret naiset myös. Joudun urheilemaan jo oman mieheni kanssa ihan tarpeeksi. Ikäeron ja huonon kunnon vuoksi olisin riesa, mitä ikinä näiden nuorien kanssa tekisinkin. Seliseli, minkälaisissa kerhoissa sitten kävin? Näytelmäkerhossa, hyvinvointi-illoissa ja muuten vaan ulkona. No joo, totuus on, että silloin oli ehkä energiaa ja ehkä se alkuperäinen ammattini oli 60% minua, jolloin oli myös samanhenkistä seuraa. Tämäkin työ sopii minulle, mutta ei toimialan vaan sen takia että teen myyntiä. Mutta mieheni on ihan samalla toimiallla kuin ennenkin ja hänestä tuntuu samalta, parhaat työvuodet oli nuorempana. Nyt tehdään mieluumin muuta. Ja nukutaan ainakin yöt. Joten ehkä se on arvomaailma ja ikä. Sitä arvostaa läheisiään, vapaa-aikaa ja elämää, ymmärtää mitä on väsyä. Työnantajaa arvostaa leivän tuojana. Joo, näin se on. Ja silti kaipaan jo etukäteen kuitenkin niitä vanhoja naamoja, jotka ovat vaihtamassa muualle. No, nyt vaan minglaamaan...on onneksi perjantia. Ja illalla tapaan vanhoja kavereita. Jaa mitä me tehdään, Vaihdellaan vaatteita ja kenkiä ja juodaan viiniä.