Heräsin aamuyöstä kun puhelin piti outoa ääntä. Nousin katsomaan, että mitä, mutta en löytänyt syytä ääntelylle. Virkistyin siinä sen verran, että rupesin miettimään tulevaa viikkoa. Tajusin aika äkkiä, että työt eivät maista. Että ahistaa aloittaa maanantai, kun kaikki on niin monimutkaista ja hitaasti etenevää, eikä vie siihen lopputulokseen, joka on minun mittarini. Tällaista kaikenlaista näpertelyä, asiakaspalvelua ja muuta voi kyllä tehdä, mutta ei se ole sitä, mitä minulta odotetaan. Minulta odotetaan jotain aivan muuta, jatkuvaa rahavirran kasvattamista ja en ole saanut nyt hommia siihen malliin romahduksen takia, että se toteutuisi. 

Olen itselleni uskollinen ja koen erittäin ahdistavaksi tilanteen, jossa kyyristyn odottamaan mitä nyt tapahtuu. Haluaisin olla aktiivinen ja korjata asioita, mutta on kerrankin sellainen tilanne, että en osaa. Siispä tosiaankin, minä odotan.  Haluaisin oikeasti avata oven ja katsoa, mitä muualla maailmassa on. Mutta olen sitonut itseni kaikenlaisilla optioilla tähän yritykseen ja olen epätietoinen, mitä tapahtuu jos lähden. Ja olenko liian vanhakin.Toisaalta meidän toimialalla on ollut kyllä töitä. Mutta niitä töitä on meidän organisaation sisälläkin, joten siksi minä odotan. Kenties siirryn joskus, jossain vaiheessa johonkin. Ja tämä kenties on ihan käsiteltävä asia, siksi maltan ja odotan. Mutta ajattelenko liian laveasti ja isosti. Pitäisikö keskittyä pienempään palaan?

Kuten innostuminen. Sen haluaisin kokea. Haluaisin oikeasti innostua ja aloittaa päiväni sillä, että minulla on mielenkiintoisia asioita vireillä. Kuka johtaa työtäni, jos en minä itse? Mitenkä voi olla, että jumitan, jos minulla on kuitenkin eväät siihen, että voin valita miten tätä työtäni edistän. Nyt pää pois pensaasta ja katse eteenpäin! Maailmassa on oltava mahdollisuuksia. Vaikka jäisin tähän, niitä löytyy. Tai jos uskaltaisin astua ovesta. Tai jos minun pakotetaan ovesta. Itselleen uskollinen ihminen omaa kirkaan katseen ja terävän ajatuksen. Vain sen ansiosta olen kuitenkin selvinnyt aiemminkin eteenpäin. En ehkä mestareiden lailla, mutta minulle tyypillisellä tavalla. Niin, että turha voihkia ja pidätellä. Avataan padot ja katsotaan mitä tästä epämääräiseksi käyneestä möykystä saadaan aikaan tässä tilanteessa. Tänään on tämän päivän mahdollisuudet. Huomistakin voi kenties rakentaa jo nyt.