Onpa totisesti ollut kiire syksy. Olemme aloittaneet IPO-harjoitukset ja joudun soutamaan säännöllisessä rytmissä niin, että käsivarsia jo pakottaa. Hauikseni eivät olleet ihan tarpeeksi vahvat, josko niitä nyt olikaan. Harjoitukset ovat suuri haaste, joudun oikein kaivamaan syvältä itsestäni tahtotilan, että en mene mukaan marinaan, jota sitäkin kuuluu, vaan oikeasti haluan tästä selviytyä. Tämä olkoon viimeinen harjoitukseni tässä yrityksessä. Ja joo tosiaan, niin se onkin, varsinkin, jos en jaksa soutaa. 

Kadun valoisalla puolella on se tosiaasia, että organisaatiomme haluaa kaikkien selviytyvän. Minäkin sain Mentorin ja omaksi hämmästyksekseni olen käsittänyt, että omia vahvuuksia ja niitä hetkiä työssä, joista todella saa energiaa, kannattaa korostaa. Niinpä työkuplassani on välillä ilotulitus ja hämmästyn, kun saavun tiimipalaveriin ja toiset eivät näekään kauniita värejä. Itselleni tyypillisesti en halua luopua kuitenkaan omasta kuplastani ja yritän ampua toiset alas. Jääköön tiiminvetäjän haasteeksi se, miten päämme kolisevat yhteen. Minulla on vain minun selviytymisyritystarinani, kirjoittakoot muut sitten farssia, jos se on mieluisampaa. 

Tietysti on hienoa, jos pystyy jatkuvasti ampumaan johdon ohjeet ja työkalut alas. Miten viisas ihminen onkaan. Itselle tuottaa tällä hetkellä, huom! Mentorin antaman kirjallisuuden valaisemana, suurempaa iloa oppia käyttämään johdon antamia työkaluja ohjeiden noudattamiseen. No sitä tietysti tukee se, että pidän selkeistä ohjeista ja määritellyistä agendoista. Tätä fiilistä tukee myös se havaintoni, että työni helpottuu niiltä osin koko ajan. Voi olla, että en pääse perille kovaan tavoitteeseen, mutta ainakin soutu sujuu ja vene liikkuu. Olen iloinen tästä ja innostunut kun asiakkaita alkaa olla taas, eli heilläkin erinäiset projektit käynnistyvät uudelleen korona-ajan jälkeen. 

Jään aikalailla tasan kymmenen vuoden päästä eläkkeelle. Nyt on todellakin se hetki, jolloin haluan soutaa vielä innolla. Vuosien aikana voi tapahtua ihan mitä tahansa, mutta tässä Mentorin kanssa keskustellessani, olen tajunnut että minä olen oikeastaan aika valmis siihen. Siihenkin, että tipahdan veneestä. Hion oman elämäni vaihtoehtoisia tarinoita ja näen, että jos toinen väylä ei vedä on paljon mitä kohti luontaisesti lähtisin. Onko ikä lopulta sellainen este kun lehdissä kirjoitetaan , sen näyttää aika. Tyypillisen ikäiseni tavoin ennenkaikkea toivon pysyväni terveenä, sehän kaiken a ja o. 

Jeps, ulkona on selvästi syksy. Mutta perjantai-aamun työfiilis on oikeastaan kohdallaan.