Pidän itsestäni juuri näissä haastavissa tilanteissa, joissa pakokauhustressi jo hellittää, tuho on lähes varmaa ja alan ottaa vain viimeisistä tapahtumista kaiken irti.Tässä tuhkan lennellessä ympäriinsä, voi tähyillä ympärilleen ja miettiä mitäs sitten seuraavaksi. Helpottaa sanoa kaikille ihmisille, että vituroilleen se nyt meni ja saapas nähdä mihin sitä nyt joutuu. Selässä ei enää paina menestymisen paine tai käsi purista mailaa.

Itseasiassa nyt kun kirjoitin sen tunteen tähän ymmärsin, että joo, kuinka monesti olenkaan nähnyt yhtäkkiä jonkun työkaverin muuttuvan yllättävän mukavaksi ja juttelevan itselleni rennosti. Ollut myönteisesti yllättynyt, koska luulin aikaisemmin hänen olevan pahuksen kireä suorittaja. Ja sitten muutaman kuukauden päästä kuullut heiheit. Potkut tai sopimus. Sama se. Tältä se varmaan on tuntunut.

Onneksi on perjantai ja voi nollata jotenkin. Hetken tässä onkin aika nolla. Siitä on aika kauan, kun edellisen kerran jouduin jättämään kauan hautomani position. Vuosi taisi olla 2005. Se otti silloin tosi koville, mutta siitä seurasi pelkkää hyvää. Paljon luovaa ja haastavaa toimintaa, joka innosti. Vaikka olen nyt jo vanhus verrattuna siihen tyyppiin, joka silloin otti kaiken vastaan, niin ei minulla ole oikeasti mitään syytä olettaa, että olisin nyt huonommilla vesillä. Eihän nämä vuodet ole muuta kuin jalostaneet minua. Niin ja ehkä jo keulin, kaikki nykyisen työpaikkani kortit on vielä katsomatta. Vaikka tällä hetkellä se ei tunnu innostavalta niin kuitenkin siinä on potentiaalia siinäkin.