Juuri ennen vuosilomaa olen päässyt jonkinlaiseen tasapainoon tässä tempoilussani. Olen selkeästi matkalla eteenpäin ja edessä on jotain minulle sopivampaa.Yritän muistaa tämän joka kerta, kun tuntuu pahalta, kateelliselta tai vain epätoivoiselta, koska en jaksaisi. Yritän löytää zen-tason, ajatuksen, että ei minun tarvitse tehdä hirveästi aktiivisiä "epätoivoisen" tilanteen päätöksiä, koska olen matkalla kuitenkin. Kaikki tapahtuu kun palaset ovat kohdallaan ja minun on mahdollista astua askeleet, jotka täytyy. Se mitä minä voin tehdä on pitää silmät ja korvat auki, katsoa ja etsiä, mutta ennenkaikkea niin, että yritän tehdä myös tämän olemasa olevan työni kokoajan niin hyvin kuin taidan. Vaikka se tuntuisi kuinka raskaalta. Sillä minulle maksetaan siitä palkkaa ja tämän olen työnantajalleni velkaa.

Kevät viipyilee tänä vuonna. Samallalailla kuin itse viipyilen. Aina välillä näen auringon paistavan johonkin kohtaan pihaa. Kesä tulee kyllä, mutta kuten aina on mahdollisuus, että se ei ehkä on elämän paras kesä vaan katovuoden kylmä ja sateinen kesä. Sitä ei kuitenkaan voi jäädä pelkäämään. Nuorempana minusta tuntui, että odotin aina elämäni parasta kesää tulevaksi. Se ehkä kertoi aiemmista vaikeista kesistä, jolloin kaikki ei ollut ollut ihan kohdallaan. Tuntui, että on matkalla parempaan. Sen tunteen haluan nyt itseeni. Minä olen matkalla parempaan, kiinnostavampaan, ihanampaan ja motivoivampaan aikaan elämäni työmaalla. Se tapahtuu vielä. Minä olen valmis.