Sain eilen soiton pomoni esimieheltä, joka halusi tietää miksi haluaisin vaihtaa työtehtävää. Miksi olen väsynyt. Käytti vertausta sydänsuruista ja mietin, että onko tässä kielimuuri vai epäileekö hän todella että minulla on sydänsuruja. Mitä sille väsymykselle ja työn ilon löytämiselle voisi tehdä. Hän oli myös sitä mieltä, että ei nelipäiväinen työviikko auta jos jossain mättää. Juu, näinhän se on. Hän on oikeassa. Mutta.

Minä olin rohkea ja avasin Pandoran boxin kun ilmaisin haluavani nelipäiväiselle tai vaihtaa työtehtävää. Minä olin rohkea, koska minulla on työnantajan osoittama Mentori, joka katselee asioita toiselta suunnalta. Täytyyhän pomojenkin testatakin ajatusta. Minähän sentään olen jo nyt tavoitteessa myös tässä työssä ja niinkuin isopomo suoraan ilmaisi, se minun ajattelemani tehtävä on vähemmän arvokas hänen mielestään. Toki mietin, että kysäisepäs asiakkaalta. No rahalla mitattuna tietysti onkin. 

Olen käynyt tämän saman keskustelun työn vaihdosta ennenkin tämän tosi pitkän, liian pitkän urani aikana. Ja aina minä olen jatkanut myynnissä. Kohderyhmää on vaan vaihdettu. Nyt siihen ei ole mahdollisuutta, koska kohderyhmät on tässä ja rajattu. En itse oikein ymmärrä, miten minä lopulta liimaannuinkin näin myyntiin, kun alunperin tulin vain hetkeksi. Hetki on venynyt jo kohta 14 vuoden mittaiseksi ja minua todellakin jo kyllästyttää toistaa näitä samoja ylä- ja alamäkiä. 

 Mentori sanoi, että ihminen vatvoo samoja asioita kehittymisessään, kunnes alkaa prototyyppeillä. On siis prototyyppien aika. Laiskana ihmisenä ajattelin, että jos tekisin 4-päiväistä viikkoa, minulle jäisi aikaa tehdä näitä prototyypejä ja etsiä itseäni. Se kohtaa nyt vastutusta. No tietenkin, koska eihän se todellakaan muuta mitään siinä tehtävässä, jota teen. Anna palautetta, sanoi isopomo, pelkkä valitus ei riitä. No joo, olen vastannut kaikkiin kyselyihin ja kaikki on 14 vuoden aikana myllätty sataan kertaan. Ainahan kaikki on kompromissia ja nyt regulaatiot määrittävät lähes kaiken. Minua huimaa ja tunnen suurta epäitsevarmuutta siitä, istunko oikealla tuolilla(kuten sitä meillä kutsutaan)

Minä tunnen itseni ja tarvitsen ilmaa. Kuka minua ajattelee ja hakee minulle työniloa, jos en minä itse? Muutenhan työnantaja vaan kasaa yhä suurempia tavoitteita ja nauraa räkäisesti päälle, tämä nyt vaan on meidän tahto, että sinä kannat suuremman osuuden, kun kerran myynti kulkee. Oli se sitten vahinko, onni tai joku ahkeruuden näytös, usein näiden kaikkien summa.

Suunnittele itse työsi, Älä osallistu joka kokoukseen mihin sinut kutsutaan vaan valitse vaan oleelliset. Näin hän todella sanoi. Yritin selittää, että olen sellainen luonne, joka tekee ja haluaa omaksua kaiken niinkuin se meiltä vaaditaan. Luulen, että tätä hän ei ymmärtänyt. Mutta voisiko se olla niin, menettäisinkö jotan, jos kahlaisin lävitse asioita omaan tahtiini ja suunnittelisin päiväni niin, että niin mitä? Onhan nämä myyjät nähty, joita ei koskaan näy missään koulutuksisa ja läpikäynneissä ja jotka vähitellen hiipuvat, koska eivät pysy ajan tasalla. Eikä se sovi minun luonteelle. Minä olen kiinnostunut siitä, mihin laiva suuntaa ja mitä minulta odotetaan. Minä haluan tehdä sen, mitä minulta odotetaan.

En tee nyt yhtään mitään vaan haudon asiaa hetken. Vanha isäpuoleni sanoo aina minulle, että kyllä aika ratkaisee, mitä asioista huolehtia. Toimeliaisuus pitää hengissä. Olen saattanut itseni kuulluksi, kun kerran oikein ylätasolta soitetaan. Olen kirjoittanut muistiin tämän hetken ja voin palata tähän hetkeen. Nyt hetken vaan olen töissä ja hengitän, tässä on vielä 2 kuukautta aikaa nauttia tunteesta, jossa ollaan tavoitteessa. Ja kokeilla tätä 4 päiväistä viikkoa liukumilla. Olen nostanut kuitenkin lipun. Ja se on nähty.