Elämässä on oppinut kaikenlaista. Niinkuin sen, että kun oikein ärsyttää joku tyyppi kahvipöydässä, kyse on mitä suurimmalla todennäköisyydellä vain kateudesta. Kateus on niin käsittämättömän salakavala tunne. Kahdehdin vilpittömästi kollegoiden ja kanssaeläjien nuoruutta, kauneutta ja kielitaitoa. Ja vähemmän vilpittömästi kadehdin huomiota, arvostusta ja älykkäitä kommentteja aivan liian nopeasti soljuvassa keskustelussa. Somenatiivit itseään täynnä olevat menestyjät.

Tavaan netistä, lehdestä, kaikkialta päälle hyökyvää terveysterrorismia, aikamme outoa kauneuskäsitettä ja pohdin mikä tarkoitus kaikella on. Miksi haemme pitkää elämää ja hyvinvointia suorittaen mitä moninaisempia suosituksia, ohjeita ja tiukkoja dieettejä? Jatkuva sixpackien, peffan ja rasvaprosentin vertailu ja iltalehtien typerät otsikot Instagram-jakoineen raivostuttavat. Osa ihmisistä hiihtelee rannoilla anorektisessa tilassa ja ottaa selfietä. Kukaan ei lopulta voi voittaa tuota peliä.

Muutama viikko sitten keksin sen, miten vietän viimeisen vuoteni nelkyt ja risat -sarjassa. Laistan jokavuotiset dieetit eli syksyisin kesäläskit pois ja keväisin rantakuntoon. En ota osaa 100 tipattomaan päivään enkä edes tammikuuhun. Ja ennenkaikkea en aio liikkua tai muokata mitään ruumiin osaa tarkoituksenani näyttää timmiltä vastakkaisen tai oman sukupuoleni silmissä. Ja viimeisin asia on vaikein. En aio syyllistyä hiilihydraatin, rasvan tai minkään muunkaan suhteen nauttiessani ruuasta.

Aion vain ja yksinkertaisesti kuunnella miltä terveys ja olotila tänään tuntuu. Onko nälkä, onko jano, haluaako täti baanalle vaiko lenkille? Ei mitään syytä olla kateeellinen. Ei mitään syytä tuntea huonoa omaatuntoa.