Ulkona paistaa syksyn aurinko. Minä makaan sängyllä krapulassa ja murehdin tulevia. Voi kai lauantaita näinkin viettää. Tai vietän sitä vielä tämän vuodatuksen verran näin ja sitten lähden metsään pitkälle kävelylle. Päätä särkee ärsyttävästi.

Työpaikan monipäiväinen tapahtuma lähestyy. Pelkään, että sinne ilmoittautuminen on iso virhe. Tilanne ei ehkä ehdi laueta siihen mennessä tai jos ehtiikin, niin aina sitä on jotain vielä hampaankolossa. Kaksi iltaa aikaa juoda hups se yksi lasi liikaa viiniä ja ratketa täysin. Eilen illalla päissäni tajusin sen selkeesti, ettei siitä tapahtumasta tule onnistunutta jos viina kiertää veressä. Sen ehkäisemikseksi on tehtävä suunnitelma. Varminta olisi kun jäisin vain pois, ei sinne kaikki muutkaan tule. Miksi työkavereiden kanssa edes olisi ryhmäydyttävä? Töissähän me vaan ollaan. Niinkauan kuin markkinat sen meille sallivat.Minä kuitenkin ilmoittauduin, koska halusin mukaan porukkaan. Nyt sitten epäilen, että en kykene olemaan porukkahengen arvoinen.

Pelko ei ole aiheeton, sillä minulle on tyypillistä että homma karkaa käsistä ja jotain odottamatonta tapahtuu. Työkavereiden kanssa humalassa sekoilu päättyy aina jollain tavalla mielenkiintoisen kompleksisesti. 5-6 vuotta sitten lakkasin häpeämästä, koska en enää jaksanut potea morkkiksia krapulan ohessa. Sen sijaan ryhdyin kartoittamaan etukäteen karikot ja pohtimaan niihin strategian. Se on aika yksinkertaista. Missä vaiheessa se yksi lasi liikaa tulee juotua. Yleensä silloin, kun vesi unohtuu. Se on kuitenkin yllättävän vaikeaa noin yksinkertaiseksi tehtäväksi. Nousuhumalan tuoksinassa on helppo kippistää ja tuntea mahtavaa henkeä. Viihdyttää nuoria miehiä "loistavilla elämänohjeilla", jos siihen vain saa mahdollisuuden. Nauraa mukana. Argh. Toinen vaara tunnistettu. Mitä jos alan flirttailla liian innokkaasti. Puuman maine on viimeisin viitta jota haluaisin kantaa. Se olisi niin noloa. Help, meni tapahtuma sitten liian iloiseksi tai syvällisen ankeeksi, joudun laatimaan kyllä nyt selviytymisstrategioita. Piste. Pukeudun ja lähden sinne metsään pohtimaan kannattaisiko kenties raitistua, edes tilapäisesti. Kyllä työpaikan tapahtumassa on töissä vaikka se viihteelle veisikin. Pitäisi se tähän ikään jo kantapäänkin kautta tietää.