Olen ehtinyt luodan elämääni aika selkeät sävelet. Huomasin, että kun kesän jälkeen palasin töihin ja havahduin kesäturvotuksen tuomaan painonnousuun JA päätin tarkkailla ruokavaliotani huolimatta ryhtiliikkeettömästä päätöksestäni, sai sieluni jonkintason rauhan. Enhän minä nyt halua kuitenkaan olla ylipainoinen täyttäessäni pyöreitä. Tasapainoinen olotila vaatii jotain muuta.

Työhön paluun ensimmäinen ahdituskin meni jo ohi. Kun asiakkaani palasivat myös kesälomilta ja ryhdyin hommiin eli sain keskustelun auki aloin taas ajatella aivan muuta kuin dynaamisia kollegoitani huippumyynteineen. Kun keskityn lisäarvon tuottamiseen ja asiakkaan kuuntelemiseen, niin kai minunkin työlleni oikeutus löytyy ja työnantajani jaksaa maksaa palkkaani. Itseasiassa senhän maksaa asiakas, mutta totuuden nimessä näin vanhana ei enää luule omistavansa asiakkaita. Ei, asiakkaat ovat työnantajani omaisuutta ja milloin vain tempaistavissa minulta pois. Sitä kutsutaan "sopivimman myyjän peluuttamiseksi". Ja tiiminvetäjällä on valta. Niin, että yritän tässä parhaani mukaan kyllä kaivaa sisältäni lähinnä tyytyväisyyttä ja iloa, jota jakaa työyhteisööni. Saan pelata mukana minäkin jesh, toistaiseksi. Anna minun jatkaa.

Nämä epäluuloiset ajatukset syövät minua täällä työorganisaatiossa, mutta toistaiseksi asiakassuhteet ovat olleet aika puhtaat. Minulla on tapana keskittyä asiaan ja sen kehittämiseen niin täysillä, että en jännitä. Kemiat, tarve ja lopputulos, ne joko kohtaavat tai sitten ei. Pidän pk-sektorista, koska minusta tuntuu, että voi tuottaa heille eniten hyötyä ratkaisuillani. Jos saisin valita työskentelisin pk-sektorilla itsekin. Siellä olen voinut omalla tekemiselläni vaikuttaa. Siellä koko organisaatio mahtuu vielä samaan veneeseen eikä kenenkään yleensä anneta pudota laidan yli. Tässä isossa organisaatiossa minusta tuntuu, että joku joskus jopa tönätään laidan yli. Ja läksiäisiä ei pidetä. Siihen se oikeastaan kulminoituu, minun vihani ja pelkoni.