Ennenkuin syksyn tohinat alkavat, täytyy aina kohdata se tosiasia, että myynti on aktiivista työtä. Työtä, jonka polttoaineena palaa innostus. Silloin kun ratkaisu tai tuote on uusi ja lähdet etsimään sille asiakkaita, on tuo into ensin löytynyt sisältä omasta vakaumuksesta siihen, että kyseessä on kertakaikkiaan hyvä juttu. Puhelin käteen ja kyselemään kiinnostusta tutustua. Kun tätä samaa hommaa on sitten tahkottu vuosikausia tuo polttoainetta asiakkaiden ahaa-elämys tai into saada asiat paremmalle tolalle. Mutta tulee myös väsymys ja kyllästyminen...

Olen siitä iloinen, että olen elämässäni ehtinyt kokeilla erilaisia töitä. Suorittavaa, luovaa, johtavaa ja myyvää. Työnantajan koko on vaihdellut ihan pienestä keskisuureen. Kaikki ovat, yliopistoa lukuunottamatta, kuitenkin olleet aluksi kasvavia yrityksiä. Yksikään ei kuitenkaan todellakaan mikään "Nokia". Ja olen minä ollut myös tilanteessa, jossa kasvu sitten taittuu ja aletaan saneerata porukkaa.Tilanteet vaihtelee joskus aika nopeastikin.Työkavereiden kanssa on ollut huipputiimejä ja innostunutta menoa. Flow kun osuu kohdalleen, niin kaikki tuntuu onnistuvan ja jaettu ilo on moninkertainen ilo. Mutta olen minä myös puurtanut yksin ja saanut palkintoni aikaansaannoksista.  Palkkaus on vaihdellut kiinteästä provisioon ja siltä väliltä. Tavoitteet ovat niinikään olleet vaihtelevia ja joskus budjetista ei oikein ole ollut tietoakaan. Työtön olen ollut kaksi kertaa elämässäni. 1990-luvn lama-aikana ja 2000-luvun puolivälissä. Työnhaku oli todella stressaava vaihe elämässäni ja kävi kyllä todella työstä. Onneksi onnistuin, vaikka se veikin aikaa.

Näihin kokemuksiin verraten pohdin nykyistä työtäni taas kun loma on takana ja koko työvuosi edessä. Jaksanko vielä vuoden. Minusta tuntuu, että myyntiosasto sellainen organisaation osa, että älytön keskinäinen vertailu ja kilpailu vie mahdollisuudet soutaa samaa venettä. Ainakin tällä henkilökohtaiseen myyntiin sidotulla provisiopalkkauksella se tuntuu jotenkin olevan. Yksinäistä, jos et menesty ja yksinäistä, kun sitten menestyt.Tottahan se on, etten ole vielä koskaan tienannut näin paljoa rahaa ja siksipä ihmettelen, miksi tällaisia edes mietin. Mutta en ole myöskään koskaan kadehtinut, pelännyt ja panikoinut näin paljoa. Pohdin lakkaamatta sitä olenko tarpeeksi hyvä ja vertaan itseäni parempiin. Liikaa negatiivista tunnetta velloo ja valvottaa öisin rahan tienaamisen ympärillä. Kai minulla on oikeus hakea tietynlaista iloa työhöni. Jos tiedän mistä puhun, sentään, hengestä ja jakamisesta, jollaista olen kokenut muissa töissä. Eläkeikään on vielä aikaa. Elämä on liian lyhyt kylmästi rahan perässä juoksemiseen. Jos into myydä sammuu, suoritus muuttuu pakkopullaksi ja kylmäksi laskelmoinniksi. Lähestyn rajaa, jossa muutun MYYJÄksi, joka myy eskimoille jäätä.

Ihme valittajaksi olen muuttunut, mietiäänpä nyt vielä kerran. Olen minäkin kuitenkin laskenut rahoja myös toisesta näkökulmasta. Koko aikuisuuteni ensimmäiset 10 vuotta olin todella köyhä ensin opiskelijana, sitten työttömänä työnhakijana ja lopuksi maksoin opintolainat kohtuu pienellä palkalla. Nyt myyt vaan sitä jäätä, kunnes eskimot oppii tekemään sitä itse ja pomo toteaa, että oletkin niin paska myyjä, että ulos. Jos tässä nyt ehtisi vielä säästöjä saamaan aikaiseksi, olisi sitten helpompi jatkaa kun tämä mahdollisuus on ohi. Jep,taisin löytää syyn mennä taas maanantaina töihin. Enkö jo ennen kesälomia päättänyt, että koitanpa saada asiakkaan nauramaan. Siellähän se meinaan jokaisen päivän paras työkaveri on, asiakkaalla. Jos asiakas ei innostu niin jospa hän edes nauraisi. Minä niin kaipaan sitä, kun minua nauratti töissä.