Se en ollut sitten minä jolta lomautuksessa vietiin eniten päiviä. Minä sain kyllä keppiä ja lisätöitä, niinkuin huonot selittäjät aina. Minä raivosin hetken, lähinnä itselleni, koska omaan korvaani huonoimmalta kuulostanut selityskin kuitenkin ostettiin johdossa. Olisin siis voinut edes yrittää. Mutta olin niin sekaisin, eikä kommunikaatiotaitoni toimineet. Nielin harmini ja tein sitten kiltisti ne lisätyöt. Siinä oli kuitenkin vähemmän nieleskeltävää, kuin sillä kollegalla, joka lomautettiin kokonaan. Olen onnekas, kun minuun uskotaan.Tähän tempoiluun on nyt totuttava.  Vain voittajat pärjäävät. Vaikeuksissa se selviää nopeammin kuin hyvinä aikoina, meinaan se, kuka onkaan se voittaja. Lopulta selitykset eivät kanna pitkälle vaan tulos.

Varsinaisesti valot kuitenkin syttyivät vasta kun asiakas palasi yhteyteen ja kertoi jatkavansa sittenkin prosessia. Olin hetkessä virtaa täynnä. Sain oikeata puuhaa, minun ei tarvinnut enää jatkaa selittelyä ja muiden kadehtimista. Pohdin mitä tästä koituu ilokseni. Työtapojen ja tavoitteiden on mukauduttava muuttuneen todellisuuden voimavaraksi. Minun työtapojeni siis, pääsen tästä alkuun ja pystyn kehittymään. Olen rakenteita muuttava, rakenteissa muuttuva subjekti, josta opiskelukaverini teki esitelmän 90-luvulla. 

Minä, lama-ajan vastavalmistunut. Aina maailma on minulle ollut epäselvä ja uraputki tuntematon sana. Suurimmat opit työelämästä ovat näyttäytyneet minulle vasta vuosien päästä. Olenko siis hidas oppimaan? En niinkään. Olen viihtynyt. Lukuisissa eri rooleissani. Tarkkailijana enenmmän kuin koskaan johtajana. Niinpä ei minun nytkään tarvitse itse johtaa tietäni tulevaisuuteen. Asiakas vie ja minä seuraan työkalupakkeineni. Joustavana. Työkaverit auttaa.  Epävarmuus tulee säilymään aina, mutta niin myös yritys ja sen palkintona mahdollinen voitto.