Syksyn koleus iskee luihin ja ytimiin. Syksy tuntee äkkiä elämältäni ja elämäni kääntyneen kuin syksyyn. Metafora, mutta hyvin selkeästi näkyvä. Puiden lehdet loistavat viimeiset hetkensä väriloistossa ja sitten ne putoavat. Minä koskettelen kaupassa värikkäitä puseroita ja mietin, näyttäisinkö pirteämmältä, enemmän ajassa kiinni olevalta IT-asiantuntijalta, jos pukeutusin niihin. Eikä minulla edes ole huono itsetunto. Unohdan itseni aivan täysin kun pääsen asiaan ja keskityn pelkästään asiakkaisiini. Mutta kuitenkin. Kevät on lempi vuodenaikani. Nuoruus näyttää häpeämättömän hyvältä. Minua harmittaa kun en itse silloin ymmärtänyt miten mahtavaa aikaa se oli. Tai eihän sellaista tarvinnut pysähtyä miettimään ja fiilistelemään. 

Sama pyörä pyörii töissä. Uusia ohjeita, sääntöjä, kiristyksiä ja asiakkaat, joille antaisin kaiken, koska siitähän se palkka tulee. Jos voisin. Joten onneksi on ne säännöt. Onneksi joku valvoo. Pohtii suuria kaaria. Joku älykkäämpi. Jotta minä voin juosta lönkyttää tätä omaa kapeaa osaani.

Tutkin säästöjäni ja mietin miten pienellä ihminen voisi tulla toimeen, jos oikein suunnittelisi ja haluaisi irti. Mutta mitä sitten tekisin päivät. Puhaltelisin sormiini, nuokkuisin nojatuolissa ja olisin onnellinen ettei tarvi juosta oravanpyörässä. Tämähän on jo käyty läpi. Monta kertaa. Haet uutta työtä- et uskalla, kun se  voi olla vielä paskempi paikka. Haet itsestäsi taiteilijan, kirjoitat ja maalaat- et syty tarpeeksi edes aloittaaksesi koemielessä vapaa-aikana. Lähdet opiskelemaan- uuh, uuden oppiminen on mukavaa, mutta oisko joku viikonloppukurssi mieluumin. Kun ne tutkinnot vaatii niin paljon. Jaa nämä lyhytkurssit on jo nähty. Kaikki on jo nähty. On syksy. Hetken tuntuu taas tältä kun katsoo sumuiseen hämärään aamuun ja takaraivossa on todo-lista. Mutta mitä minä oikein meuhkaan. Eikö oikeastaan ole aika mahtavaa, kun voi pian hypätä autoon ja lähteä valamaan uskoa parempaan tuonne kentälle. Minua tarvitaan. Värikäs puserokin istuu hyvin. Elämä on oikeastaan todella hyvällä mallilla. Silloin nuorena, vuoden 1993 laman keskelle valmistuneena, olisin ollut superonnellinen tulevaisuudestani, jos olisin nähnyt tähän päivään ja hetkeen. Minulla on siis joskus mielenkiintoinen, koko ajan uudistuva, hyväpalkkainen vakituinen työ. Mutta IT-alaltako siis, miten ihmeessä sinne pääsin? Kylläpä minua on lykästänyt :)