Olen saanut pitkästä aikaa flown päälle. Se tuntuu todella hyvältä ja tuo itsevarmuutta kehiin. Tuntuu, ainakin suurimman osan aikaa, että mikä tahansa onnistuu nyt. Rakastan ihan kaikkia työkavereitani ja asiakkaitani ja työelämääni. Naurattaa, koska tiedän, että ohimeneväähän tämä on, mutta koska sen tiedän niin osaan myös nauttia satasella nyt kun flow on päällä. Hienoa. Muutokset ovat aina mahdollisuus joutua johonkin uuteen tai ainakin uudelta tuntuvaan. 
Teoriassa ei liene edes mahdollista, että tätä flowta saisi jatkumaan esimerkiksi vuoden verran. Mutta ainakin, jos kirjoitan nyt ylös näitä fiiliksiä, voin myöhemmin palata niihin. Olen dokumentoinut koko tämänhetkisen työnantajani kanssa käymäni matkan. Ylämäkeä seuraa alamäki, mutta on tärkeää jaksaa lähteä kipuamaan taas kukkulalle. Ei luovuttaa, ei vaihtaa näin mainiota työnantajaa vaan ehkä just tiimiä, osastoa tai asiakkaita. Niin, että itse säilyttää kokemuksen tuoman viisauden, mutta saa tuoreet silmät tarkastella asioita.