Viimeisin "oivallukseni" ja kummittelemaan takaraivooni. Luin jo samana päivänä juttua naisesta, joka oli pienestä palkastaan säästänyt ja sijoittanut ja rikastunut ja nyt eli oman näköistä elämäänsä tehdän sijoitustensa kanssa töitä. Minulle tuli välittömästi sellainen olo, että minähän olen supertyhmä, kun en älyä motivoitua työnantajani bonuksista ja koita edes kerätä itselleni mahdollisimman suurta pääomaa ja suunnittele itseni näköistä elämää. Saman tien ymmärsin, että olen myös työnantajani näkökulmasta haastava tyyppi, koska en toimi heidän ohjaamallaan tavalla vaan nautin erilaisesta työnteosta. Eli vaikka minä olen löytänyt sellaisen työn, joka sopii minulle, innostavan siis, ei työnantajani ole välttämättä löytänyt sitä tyyppiä jonka he ansaitsisivat.

Lopulta aika valaiseva ajatus. Jota on kyllä tarpeen pohtia ja miettiä, voisinko oikeasti tässä suhteessa jopa kehittyä. Tietysti ilman, että minun täytyy toimia arvojeni vastaisesti. Jos en ole ahne, voisinko kuitenkin olla järkevä ja älykäs tuon rahan suhteen. Siis edes toimia ei vain pakolliset kuviot suorittaen vaan myös ajatuksella kuten meitä ohjataan? Sisäistää sen, että vaikka maailma on täynnä köyhyyttä tai kurjuutta, minun tehtäväni on tehdä työnantajalleni rahaa niillä keinoin, joilla he haluavat. Ja näin hyödyn siitä eniten myös itse. Piste. Sisäisestihän voi kuitenkin innostua ja nauttia työnteosta. Miksi siinä on joku musta piste, jonne en osaa katsoa kunnolla. Voiko olla, että koen itseni näköiseksi elämäksi sen, että heilun päivät pitkät innostuneena erilaisista haasteista, joita ratkotaan. Taisi siskonikin jo kauan sitten sanoa, ettei voi käsittää miten joku tekee työtä, jolla ei ole yhteiskunnallista merkitystä. Mitä, onhan sillä kuitenkin suuri merkitys minä tunsin jo silloin, eri toimialalla. Minähän autan asiakkaitani voimaan todellakin paremmin, onhan sillä toivottavasti erittäin suuri merkitys heille. (ja tietysti yhteiskunnallisesti ajateltuna tienaan leipäni ja maksan veroni). Hmm