Me olemme kaikki niin erilaisia. Tunteet, tuoksut, temperamentti, kommunikointi ja näillä mennään yhteen. Myös työmaailmassa. Tästä muodostui todella mielenkiintoinen mittelö. Nimittäin sisäisestä työnhausta, johon päätin taasen kerran osallistua. Sain aika varhaisessa vaiheessa selkeän impulssin siitä, että itselläni ei ole mitään mahdollisuuksia, joten keskityin keskusteluun asian ympärillä ja imin muilta ehdokkailta vaikutelmia. En ollut pettynyt omalta osaltani, pidän myös nykyisestä työstäni toisin kuin muutamat muut, joille sitten soisinkin tietysti uutta ja ihmeellistä. Annoin myös itselleni luvan fiilistellä uutta organisaatiota. Seuraava on minun näkökulmani ja täysin oma vaikutelmani. Tänään minun työpaikallani pärjää ja ylenee sillä, että on monessa liemessä keitetty, masennukseen taipuvainen tai ainakin sen potenut ja sitä kautta itsekin sitten kai aika realisti. CRM:ää ei tarvitse käyttää juuri lainkaan, mitäs niistä kirjauksista turhia taitavat olla. Pääsasia, että kauppa käy. Se syntyy sitten aika tyhjästä, mutta sellaisiahan sankarit ovat. Tarinoita täällä kaivataan ei faktaa.
MInulla on myös energisiä ja tarkkoja kollegoita. Minä pidän heistä. Järkytyin hieman kun keskustelujen lomassa tajusin, että tämä nyt ylennyt porukka ei pidä. He eivät tosissaan pidä siitä, että asiat tehdään (minun näkökulmastani) kunnolla ja sääntöjä noudattaen. No voi nyt pentele haukoin jossakin vaiheessa henkeäni. Äkkiä myös tiesin, että paitsi nämä tarkat kollegat, myöskään minä en itse ikinä tule pääsemään tässä organisaatiossa yhtään mihinkään juuri sen vuoksi, että minunkin täytyy näyttäytyä sellaisena. En nimittäin yhtään tykkää siitä, että tilanteisiin tullaan valmistautumattomina, muistioita ei tehdä ja niiden toteutumista seurata, tärkeät selvitykset on tehty vähän sinnepäin tai asiakkaalle luvataan ties mitä ymmärtämättä itse kokonaisuutta. Yritän kovasti välttää tätä. Ja olen siksi pitänyt näistä kollegoista, joiden kanssa näin ei käy. Nyt kuulin, että sen sijaan, että heitä arvostettaisiin (kuten luulin) he ovatkin muista melko ahdistavia. Joo kyllä vastasin, että ymmärrän. Mutta mietin itse aina silloin, että onko minulla varaa ahdistua siitä, että joku vaatii minulta vähän enemmän kuin mitä tähänkin antaisin omasta ymmärryksestäni. Sehän todennäköisesti parantaa suoritustani. Toki itse olen kiitollinen siitä, että en ole pilkunnussija itse. Monesti se vapauttaa minut luovemmaksi ja saan aikaan enemmän. Enkä stressaannu. Mutta jos minun pitäisi valita pari työskentelyä varten, hän olisi ehdottamasti tarkempi ei leväperäisempi kuin minä itse. Näin on syntynyt omasta mielestäni parhaat ryhmätyöni.
No uusi organisaatio lähti käyntiin. Sen ydinporukka eli esimiehet ovat nyt pehmeämmästä päästä (oma näkökulmani). Me saamme nähdä miten se puree. Todennäköisesti mieluumin silittää (kuin puree) ja se taitaa olla esimiehelle aika tärkeä ominaisuus. En kai minä muuten arvostelisi, mutta itse tarvitsen sen eteenpäin vievän moottorin en ymmärrystä tai valitusta. Itse jatkan esimieheni haastamista alaisena. Jee!