Kesäloma oli ihanan raikas tuulahdus. Tänä vuonna kaikki, rentoutuminen, sopuisa perhe-elämä ja kiinnostavat harrastukset, onnistuivat täyttymään kesälomalla todella hyvin. Pysyttelin tietoisesti poissa sähköposteista ja en juuri pohtinut työmaailman asioita. Paitsi uutisista. Loman lopussa minulla jo heräsi kiinnostus palata takaisin ja ryhtyä hommiin. Tarvitsen sen tunteen. Jos sitä ei syntyisi loman loppupuolella, olisin kyllä pulassa.

Nyt silmäilen sitten budjettiani ja toteumiani ja no, tänään on vasta ensimmäinen työpaivä, niin lähinnähän tuo huvittaa. Eipä näytä tällä saralla tulevan tänä vuonna mainetta ja kunniaa minulle eikä taida tulla myöskään meidän tiimille. Uhkaakohan se minua ja työmahdollisuuksiani jatkossakin? Pomo on tietysti yhä lomalla. Joten, tämä on pakko nyt ensi alkuun ottaa haasteena. Yrittää siis ensin itse täysillä miettiä vaihtoehtoja, enkä lannistu heti. Vaikka joskus tuntuu, että kasvaneesta byrokratiasta johtuen en saa tehdä enää mitään itsenäisesti.
Eikä huvittaisi yhtään alistuminen siihen, että asiat, joiden piti (jonkun muun toimesta) edetä kesälomalla eivät ole edenneet. Kun kuuntelee työkavereita kesäloman jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä, tulee sellainen olo, että onko meistä yhtään mihinkään. Valitettavasti sain kuulla, että jokainen keväällä naamastaan harmaalta näyttänyt työkaveri on loman sijaan vaihtanut työpaikkaa. Tämäkin on yhä yleisempää nyt, kun työmarkkinoilla on taas imua. Onnea matkaan ja toivottavasti saamme tilalle yhtä lahjakkaita tyyppejä. Pistää tietysti harmittamaan se, että joku taas harjoittelee ensimmäiset puoli vuotta. 

Oli pakko palata tänne, koska tajusin viime vuoteen palattuani, että herramunvarjele, tunnelmathan ovat muuttuneet täysin. Mitä ihmettä on tapahtunut muille? Olen vissiiinkin ainoa sokea tässä veneessä.