Herään aamuun väsyneenä. Nukuin huonosti, koska päässäni pyöri keskusteluja. Ihmisiä pitäisi ymmärtää sellaisina kuin he ovat. Pyrin antamaan tilaa ja kuuntelemaan. Aina en osaa. Joskus olen skeptinen ja joskus minulla on vuoren kokoiset ennakkoluulot siitä, mikä on vastapuolen tarkoitusperä. Vastapuolen? Miksi en osaa ajatella, että siinä on kanssamatkustaja ei vastapuoli. Toisaalta, sekin minua väsyttää, että minun pitäisi aina olla se joka ymmärtää ja osaa ottaa huomioon. Sopeutuu ja luovii läpi. Otetaanpa nyt etäisyyttä ja ilmaa tähän väliin vähän enemmän. Tarvitsen näköjään lomaa myös harrastuksistani.
Vessan peilistä katsoo näppylänaamainen olento. Pistikö ne äkäiset hyttyset sunnuntaina naamaankin? Jalassa kutisee muutama paise. Mietin olisiko hotellissa voinut olla luteita, jopa. Naurettava ajatus Suomessa.
Aamukammassa on enää 7 piikkiä ennen kesälomaa. Ajatus lisää hetkellisesti uupumustani, sillä mielessäni on tekemättömien mahdollisuuksien vuori. Tämä ei ollutkaan selkeä työnkuva. Höpsistä, ryhdistäydy nainen. Tämä on aivan selkeä työnkuva, kunhan vain lakkaan olemasta näin säikky. Toisaalta, kuluneen vuoden aikana minulla oli vain yksi toimialan koitos. Hävisin sen. Mikään ihme, jos tuntuu pahalta ja väsyttää, jos tähän pysähtyy. Täytyy minun pyrkiä ymmärtämään itseänikin. Pelottaa, kun en menesty. Väsyttää, kun en tiedä mihin suuntaan menisin. Uuvuttaa, koska luonteeni haluaisi lähteä ja kiireesti. Mutta tähänkin on hyvä saada etäisyyttä. Loma tulee tarpeeseen. Lepään. Saan aikaa ajatella elämääni ja sitä mikä päivän kirkastaa. Töitäkin tarvitaan. Kun huilaan tuon kesäloman, alkaa se mielenkiintoinen  vuosi, jonka aikana oikeasti paljastuu totuus siitä, minkälaiseen veneeseen läksin soutajaksi. Tämä joko onnistuu tai ei. Niinhän se elämässä on. Eikö se edelleen ole parasta, että olen kiinnitettynä soutajaksi juuri tähän veneeseen. Että minulla on mahdollisuus olla osa myös onnistumisen tarinaa.