Olen nyt vuoden työskennellyt tässä uudessa tiimissä ja minusta on alkanut tuntumaan, että työskentely ei johda edelleenkään kaupantekoon. Miten turhauttavaa. Käsissäni on hyvä ratkaisupaletti, tarve löytyy, mutta kohderyhmälleni ratkaisu on vaan liian kallis ja kilpailijoilla on lähes yhtä hyviä, mutta ennenkaikkea huomattavasti edullisempia vaihtoehtoja. Hei, sehän kuulostaa tutulta, aivan samaa virttä veisasin reilut 1,5 vuotta sitten. Mikään ei siis tietyllä tavalla ole muuttunut. Ja siksi minua kesäloman siintäessä taas niin väsyttää. Minun polttoaineeni eli innostukseni kuivuu kokoon hävittyjen kauppojen keon kasvaessa. Panikoidun. MItä minun nyt seuraavaksi kuuluisi tehdä?
Kohderyhmät, tiimit ja niin edelleen ovat johdon pätevämmissä käsissä, minulla ei ole niihin sananvaltaa. Voin toki jatkaa työntekoa, pomohan ne ohjeet antaa. Hyvähän se on asiakkaille myöskin parhaat käytännöt esitellä ja ehkä joskus jollakulla on varaa ostaa parasta. Mutta miten saisin sen käytännössä tapahtumaan nopeammin? Voiko oppimiskäyrä laskea ratkaisun hintaa tarvittavalle tasolle? Onko köyhällä varaa ostaa huonoa? 
Syksyllä tulee uunista ulos myös uusia innovaatioita. Jos vain nyt sulkisin silmäni omalta paniikiltani vielä hetkeksi. Vetäisin henkeä kesäloman. Nauttisin asiakkaiden seurasta (edes) seuraavat lomaa edeltävät 4 viikkoa ja malttaisin olla suunnittelematta omaa uutta reittiäni vielä. 
Mikä on parasta mitä voi tapahtua: että uusi resepti lyö syksyllä itsensä läpi ja asiakaskuntani oikeasti lähtee vetämään.
Mikä on huonointa mitä voi tapahtua: Että tämän toimialan tiimi lopetetaan kannattamattomana ja minä jään ilman työtä.
Todennäköinen aikajana: seuraava vuosi tai kaksi.
Kyllä kai minä sen voi odottaa. Työelämää on takana jo sen verran ja jäljellä ainakin 16 vuotta. Kaikenlaista on jo koettu. Ei nämä nykyisetkään asiat hetkessä ratkea. Kehitys on jatkuvaa suunnan uudelleen laskemista.Se on se: " Rakenteita muuttava rakenteissa muuttuva taloussubjekti"  nääs :) Kiristetään siis vyötä tässä kuskin paikalla ja edetään kohtia huomista muiden viitoittamalla tiellä asiakkaalta asiakkaalle. Loma on kulman takana.