Kun maanantaiangsti pitkästä aikaa iskee, koko kroppa reagoi tutusti. Joopa joo, meitä on niin todella moneksi. Istun kollegoiden kanssa saman pöydän ääressä ja kuuntelen niiden pölinää. Pätemistä, okei, verkostoitumista, kuittailua, no oikei "näennäistä yhteistyötä",. Minusta tuntuu hämärästi, että minulta viedään parhaillaan jotain. Haluaisin ihan omaksi huvituksekseni vaan pistää hanttiin. Tajuan, että ei nyt, sillä se ei kannata. Kerään vihkoni ja pohdin eikö maailmassa olisi joku erilainen työpaikka minua varten, joku missä jaksaisin tällaisinakin maanantaina. Mutta niin ikävää kuin se onkin, tiedän ettei ole. Joten anna periksi vaan. Ja käännä katseesi jonnekin sinne, missä on tulevaisuus tässä positiossa. Keskity. Keskity yrittämään näillä eväillä ei vasta sitten kun on pakko. Ihmisen sisäinen laiskuus, etenkin joulun lähestyessä, ja loman, on niin käsin kosketeltavaa, että voin pahoin. Ja minä sentään nukuin hyvin.