On pikkupakkanen ja maa valkoisena, kun kävelen töihin. Maanantai ja marraskuun viimeinen viikko, lupaavat valkoista joulua jopa. Miten nopeasti aika onkaan taas mennyt. Viime vuonna tähän aikaan mieheni oli lomautettuna ja etsi uutta työpaikkaa ja minä tuskailin vielä oman työni kanssa pohtien, pitäisikö siirtymisyritykset laittaa hetkeksi hyllylle, koska miehen työpaikka on vaarassa. Tänään vallitsee rauha. Siunattu rauha, tehdä töitä ja nauttia siitä, että taivaanrannassa ei juuri nyt näy huolia. Olemme onnellisia ja osaamme todella arvostaa tätä vallitsevaa olotilaa.

Ammatillisesti olen aika erikoisessa tilanteessa. Olen uuden kohderyhmän edessä. Koska olen jo vuosikausia tehnyt ratkaisuja toiselle kohderyhmälle, minulla on aina välillä tunne, että olen palannut jonnekin alkuun. Sehän ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska teknologia, jos jokin on kehittynyt tässä välillä huimasti. Mutta se ihmisten herättäminen pohtimaan ja ennenkaikkea haluamaan uuden teknologian mahdollisuuksia, siinä on jotain samaa. Pysähtyneisyyttä, vastarintaa, mukavuuden halua, laiskuutta.. Ja mitäpä minä, samoissa hommissa, niissä missä yritän rikkoa tätä jäistä riitettä, jotta pääsisin ongelle. Rikon sitä innollani ja tarmollani, syötän tilanteisiin sitä, mikä on minussa parasta. Täytyy tunnustaa, että olen jo muutamaan kertaan ohimennen pohtinut, että ehkä haluaisin mieluumin jotain muuta. Voisin käyttää tämän innostukseni omaan elämääni ja edistää toisaalta jotain muuta työnantajan tarvetta kuin myyntiä. Mutta hei, ymmärrän kyllä, että kuluttavuudesta huolimatta tämäkin työ on tehtävä ja olen onnistunut kerran toisensa jälkeen, joten ehkä tässäkin. Ainahan tutustuminen on ensin vähän nihkeää. Positiivisin mielin siis katson ainakin vuoden eteenpäin ennenkuin itse annan periksi mukavuuden halulle.