Eihän siitä taaskaan mitään tullut. Aloitin väärillä sanoilla. Spontaanisti, joten kai sentään puhuin totta. Mutta joskus olisi parempi miettiä tarkasti miten sanansa asettelee ja kaunistella hieman totuutta. Päästäkseen maaliin niin sanoakseni. Kyllähän minun jo pitäisi se muistaa, sain sentään viikon aikaa valmistautua työhaastatteluun. Minä en siis oikeasti halunnut taaskaan edetä yhtään minnekään. Että voi joistakin tapahtumista elämässä jäädä rumat arvet, vaikka luuli itse selviytyneensä. Alitajunta suojelee toistamasta entisiä virheitä sen sijaan, että antaisi yrittää uudelleen onnistuakseen.

Tajusin heti menettäneeni pelin, itseasiassa se ei edes silloin välttämättä ollut vielä menetetty vaan pomo vaan koetteli tahtotilaani. Annoin kuitenkin välittömästi periksi ja seurasin vaistojani. Pomo puhui minut ympäri. Ja vielä ämpäri. Huomasin myötäileväni asian uutta suuntaa helpottuneena jopa ja siinä sitä oltiin. Suomeksi sanottuna: Yhä ikävämmät työtehtävät odottavat minua. Silti, kummallista, minä olin kierolla tavalla iloinen. Hain Alkosta pullon valkoviiniä alkoholismin pelon uhallakin ja illalla saunoin, söin ja join hyvin. Ja puhuin mieheni kanssa. Miestäni asian uusi suunta ei yllättänyt. Ehkä pystyn valehtelemaan vain itselleni. Ehkä minusta tihkuu ulospäin koko karu totuus. Minusta ei varmaan koskaan ole mihinkään kunnianhimoisempaan "työuraan". En yksinkertaisesti pääse kiipeämään uralle aivan kuin en pysty ponnistamaan vedestä kelluvalle lautalle. Maan vetovoima pitää minut vedessä. Vasta yöllä helpotus ja ilo väistyivät ja minä pystyin ajattelemaan taas realistisesti. Se oli ponneton yritys. Alan olla meillä kuuluisa pian niistä. Vaan no, mitäpä salattavaa minulla on? Seison kyllä spontaanien sanojeni takana, sinäkin päivänä, kun huomaan olleeni väärässä ja kadun tilannetta. Minä en ole koskaan tiennyt mikä minusta tulee isona. Enkä tiedä vieläkään, vaikka olen jo ylipainoinen ja keski-ikäinen.      

No, aurinko paistaa kuitenkin. Minulla on töitä. Ja on taas kevät. Elämäni kesä on pian ovella. Onni on kiinni vain siitä miten katselen omaa elämääni ja maailmaa ympärilläni. Olen lopulta kuitenkin aivan käsittämättömän onnekas. Aamulla keskustelimme mieheni kanssa, että jos alettais säästää ja lähdettäisiin joskus Amerikkaan katsomaan millaista siellä oikeasti on. Hyvä suunnitelma. Realistisempi kuin moni muu.