Hyvää tiistaita. Arki on alkanut. Katselin tuiskua ja liukastelin aamulla asiakkaalle. Ei mikään huipputapaaminen, mutta keskustelu on avattu. Päivässä maistui muutenkin vahvasti jo työnteko ja sen raadollisuus. Kuuntelin tarkasti kollegojani ja ihailin heidän tarmokkuuttaan ottaa maailmasta osansa. Menestyjät erottaa aina. Tässä iltapalan lomassa lueskelin Talouselämää. Ja aloin jälleen pohtia itseäni. Pitäisikö tässä iässä yksinkertaisesti kyetä hyödyntämään elämän aikana opitut asiat jo paremmin. MIkä on minun jälkeni tähän maailmaan ja yhteiskuntaan?

Mieheni on yhä lomautettuna. Hän on hakenut uutta työpaikkaa, toistaiseksi sellaista ei ole löytynyt. En ole kovin huolissani, vielä. Joulun ympäristö nyt on sellaista tohellusta. Onneksi muutama muu tuttavani onnistui kuitenkin työllistymään senkin aikana. Se antaa toivoa, että loputkin etsivät löytävät omansa.

Minä sen sijaan saan kyllä luvan keskittyä pelkästään tekemään työtä ainakin yhden vuoden ajaksi. Ihan vain joskus voin haaveilla elämän suuremmasta tarkoituksesta kuin rahan ansaitsemisesta. Jos haluan jättää jälkiä ne eivät synny työajalla, paitsi asiakkaan hyväksi. Omat jälkeni aion kuitenkin painaa maaperäänkin. Tämä on juhlavuosi ja vapaa-ajalla voin keskittyä etsimään omaa tapaani toteuttaa itseäni.