Huoli vanhempieni heikkenevästä terveydentilasta ja miehen arveluttava lomautus. Näitä kahta voi vain myötäelää ja tukea, mutta ei ratkaista. Niinpä huoli tietysti etsii muuta tietä purkautua ja palaa. Ahdistus alkaa Linnan juhlia katsellessa. Rupesin pohtimaan olisiko minun pitänyt näillä eväillä saada aikaiseksi jotakin paljon enemmän tässä maailmassa ja yhteiskunnassa. Mietin tuota yhteiskunnan kermaa katsellessani siis syntyjä syviä ja vaatekommentointi vaan ärsytti minua. Pohdin millä eväillä ja ansioilla kukin on lopulta kutsunsa ansainnut ja mitä kaikkea he tekevätkään maansa hyväksi. Aloin potea huonoa omaatuntoa kaikista niistä asioista, joita en ole vuosien varrella tehnyt, koska ne olisivat vaatineet jonkin tason uhrausta ja olin laiska ja haluton uhraamaan mitään. Avauduin tuskasta miehelleni ja yllätyin. Hänen mielipiteensä oli, että ehkä paremmilla miesvalinnoilla olisin itsekin Linnassa. Olipa sovinistinen kommentti. En haluaisi olla Linnassa edstusvaimona mieheni ansioilla vaan tietysti omista ansioistani palkittuna ja tunnustettuna. Vai voisinko kokea "hyvän miesvalinnan" olevan oma ansioni ja arvoni mitta? Mielenkiintoista.Emmekö tunnekaan toisiamme ja toistemme arvomaailmaa tarpeeksi? Vai pohtiko hänkin lomautetun itsetunnolla varustettuna  parhaillaan kaikkia mahdollisuuksia, jotka oli vuosien varrella antanut valua sormiensa lävitse hukkaan keskittyessään mukavaan elämään. Olisiko hän halunnut viedä minut Linnan juhliin? 

Minulla sama surkea mieliala jatkui yhä maanantaina ja ahdistuin töissä kun sain tehtäväkseni vuoden 2016 budjetin. Koko syksyn heikot fiilikset sieltä alitajunnasta puskivat vauhdilla, kun huomasivat hetkensä tulleen. Pohdin ensi vuoden haasteita ja toimintasuunnitelmaa, enkä löytänyt tarpeeksi intoa polttoaineeksi. Sää oli onneksi kaunis, mutta huolimatta illan raikkaasta lenkista huolet herättivät minut yöllä pohtimaan asioita. Niinpä sitten nukuin huonosti ja kierre lienee valmis.Olen tänään entistä äkäisempi ja sitä yritän nyt ehkäistä. Kirjoittamalla vakaasti tähän vuodatukseen yöllisen pohdintani tuloksia. Ei ole mitenkään pässiä tehdä valintoja sen perusteella mistä pitää. Jos elämästä muodostui pääsääntöisesti mukava ja omannäköinen, ei rintaan tarvita arvomerkkiä yhteiskunnalta sen tunnustamiseksi. Senhän voi tunnustaa itse. Minusta ei tullut yhteiskunnallisesti merkittävää ihmistä, mutta olen maksanut veroja kaiken aikaa Suomen aikaansaamiseksi. Ja koska se veronmaksu on minun panokseni tehdäänpä nyt vaan tästä ensi vuoden toimintasuunnitelmasta parempi kuin tämän vuoden toimintani oli. MInun tehtäväni, minun valintani itselleni mukavan työtilanteen aikaansaamiseksi. Nyt voin jo vuodattaa pikkuhikeäkin, eikö vaan. Ahkeruus palkitaan jollain tavoin aina kuitenkin. Joku uusi oivallus, kokeilu ja benchmarkkaus, jolla saa uusia näkökulmia. Puitteet on loistavat. Ehkä innostuisin enemmän ja lisääntyneen oman liikevaihdon myötä veropottikin nousisi. Olisin sentään 2016 veroissa mitattuna arvokkaampi suomalainen kuin 2015.