Syksyn elämänmuutosyritys tuli organisaatiossamme torjutuksi. Minä en pääse vaihtamaan tehtävää, minä jatkan myynnissä. Sain tietää tästä viime viikon lopulla. Sitä edeltävänä päivänä sain kauhukseni tietää, että mieheni lomautetaan marraskuun puolivälissä toistaiseksi. Joten olin enemmän kuin valmis taas unohtamaan aivan kaiken oman napani ympärillä pyörivän asioiden vatvomisen ja keskittymään työhöni, jotta leipä varmistetaan. Olkoon se hänen vuoronsa kuitenkin katsella löytyykö työtä muualta, jos kerran nykyinen ei vedä. Minä löysin hetkeksi roolini takaisin. Tämä oli minun elämäni mittakaavassa iso myrsky piimälasissa ja sekoitti pakkani. Sanotaan nyt, että ehkä se oli alku viidenkympin kriisille. Tai toivottavasti se oli se kriisi kokonaisuudessaan. Ja seuraavaksi ottaisin mieluusti vastaan kuuluisan viidenkympin villityksen. Kai ne voi tapahtua samalle henkilölle?

No kaiken vellomisen lopputulos on, että tänä maanantaina, vaikka unohdinkin puhelimeni kotiin, astelin töihin kepeämmin mielin. Kaukana oli maanatai-angstit ja kuukauden vaihtumisen depressiot. Suunta on nyt selvillä, aloitan siis kuin alusta, onneksi kuitenkin tällä kokemuksella ja asenne alkaa löytymään. Myyntityössä oikeastaan ei muuta tarvitakaan jos tuote on kunnossa. Onnen hippusia ehkä. Taivaalla näkyy muuten sateenkaari. Mikä mahtava symboli olotilalleni. Elämä on kyllä kaikenkaikkiaan aika mielenkiintoinen seikkailu. Kiitos, että olen päätynyt töihin tänne viidennen kerroksen maisemaikkunan ääreen ja saan katsella maailmaa isosta perspektiivistä ja korkealta.