Aamun vuodatuksesta omatunto heränneenä matkustin junalla asiakaskäynnile sen vakio 200 km. Pasilan SubWayssa nautin lounasta ja kivennäisvettä. Pullon tyhjennÿttyä pistin sen tarjottimelle ja aloin kerätä kamojani hammastikku suupielessä. Sivusilmällä huomasin kun 10 m päästä penkiltä nousi raihnainen mies ja pienenpienin askelin keppiin osittain nojaten askelsi eteenpäin.Mielessäni käväisin ajatus vanhuksesta kiirehtimässä taksille ja kotiin. Teputus lähestyikin pöytääni ja yllättäen vanhus halusi tyhjän pulloni. Keppiä pitelevässä kädessä roikkui puolityhjä muovipussi. Nyökkäsin. Hän on töissä, ajattelin tyrmistyneenä. Hän kerää pulloja. Mies teputti takaisin penkille. Vaivihkaa katsellen huomasin hänen valppaana tarkkailevan muita ruokailijoita. Hän kerää pulloja täällä, koska ei pysty kävelemään muualla 10 cm askelin. Jotain tosi syvää tuntui sisälläni. Ehkä sen vuoksi heitin kaverille 2 €, sentään 10 pulloa vähemmän teputeltavana. Olkoon lopputarkoitus mikä vaan alkoholiannoksesta päivän sapuskaan. Mikä minä olen sitä edes pohtimaan, jos joku tekee sen eteen töitä.

Kävelin tutun, tänään aurinkoisen reitin asiakkaalle. Päänsärky yltyi askel askeleelta. Aurinkolasit olisivat olleet tarpeen. Ehdin hädin tuskin sovittuun aikaan perille, sillä työkaverilta tuli sopivasti viesti toteutuneesta kaupasta. Minäkin sain kuukauden pullorahani kokoon.