Jos meitä suomalaisia on 5,4 miljoonaa, siinä on yhtä monta näkökulmaa elämään ja yhtä monta tarvetta elää sankarina.Tänne olemme syntyneet, saaneet käteemme omat korttimme ja peli on alkanut. Se ehtii alkaa jo ennenkuin olemme siinä kunnolla mukana, sillä lapsuutemme korttikäsi ratkaisee paljon. Kun tulemme tietoiseksi itsestämme on meita yritetty jo vuosikausia muokata vanhempiemme tahdon mukaisesti. Voin kuvitella, että istuin kerran potalla juuri tällaisena samanlaisena, vähän ujona, mutta hyvin voimakastahtoisena ja hyväksyntää hakevana. Äkistäen väkisellä kakkaa, koska äiti palkitsee siitä keksillä. Mutta jossain meni voimakastahtoisuuteni raja. Fyysisesti alusta asti yhtä kömpelönä en kuitenkaan uskaltanut heittäytyä kolmipyöräisen selkään, en vaikka isä tuntikausia opetti ja niinpä se heitettiin suurieleisesti vuodeksi komeroon ja isä kiristeli kuulemma hampaitaan aikalailla. Minulle kai alkoi vähitellen siitä kehittyä tämä viha auktoriteettejä kohtaan. 

Sankari ei valita vaan valitsee ja hakee ratkaisuja. Niitä on, vaikka tuntuu, että kortit ei riitä. Sitäpaitsi, jos yhden pelin häviää niin ei sitä kannata jäädä itkemään. Jossain muualla on erilainen pelipöytä. Voi miten onnekas olenkaan, kun oivalsin tämän jo kymmeniä vuosia sitten. Olen vaihtanut alaa ja työnkuvaa useammankin kerran sen jälkeen kun valmistuin keskelle 1990-luvun lamaa. Kituuttanut aluksi vuosikausia palkoilla, jollaisilla kukaan ei tänäpäivänä tekisi töitä (repliikki eiliseltä) ja voi sinä keskustelukumppanini, rikas keski-ikäinen korkeastikoulutettu mies, kyllä vaan tekee ja huonommallakin. Minä olen onnekseni tänään todella "rikas" verrattuna siihen ammattilaiseen, jona aloitin tieni. Tämä huolimatta siitä, että näin etenemällä jäi sitten Ura tekemättä ja yhteiskunnan kunnioitus saamatta. Mutta ura kuin ura, olen ylpeä siitä urasta minkä olen kuitenkin kyntänyt näillä eväillä. Enkä osaa olla niin huolissani tämän laman keskellä, en ainakaan omasta puolestani. Tottakai tunnen myötätuntoa lukiessani kirjoituksia siitä keneltä viedään. Kyllä se tasoittuu. Sillä sehän on selvä, että jos ja kun minulta leikataan tuloja niin annan tukan kasvaa, teen kotiruokaa, kuuntelen musiikkia kotona, peruutan lomamatkani, korjaan vaatteitani ja kenkiäni, en uusi elektroniikkaa, autoa tai kodin huonekaluja. Harrastan liikuntaa ilman saleja. Tämän tuntee kukkarossaan vakikampaajani, alueen ravintolat, kaupat ja matkanjärjestäjät sekä kuntosali. Virtuaalinen maailma sekä ympäröivän luonnon tarjoamat virikkeet, edullisempaa ja vaihteeksi kiinnostavampaa. Kenties jopa lopulta terveellisempää. Kehitystä ei voi pysäyttää, turhaan valitetaan ja mennään lakkoon. Maailma muuttuu yhä nopeammin ja siihen on vaan haettava uusi kulma josta ponnistaa.