Perjantai-ilta kaupungilla. Ilmassa tuoksuu pilaantunut kala. Tai ehkä viemäri on jossain tukossa. Ilma on kuitenkin niin lämmin, että istahdamme ennen elokuviin menoa terassille ulos. Terassi on puolillaan. Kauniita nuoria naisia, joilla on timmit vartalot ja hyvin paljastavat vaatteet. Yksi kulkee levottomana edestakaisin. Tiukat pakaroita nuolevat valkoiset (!) housut ja pitkät mustat ylipolven saappaat. Kuin huutomerkki. Kasvoillaan ihan liikaa maalia ja tukka kuin peruukki. Pikkasen friikkiä minun makuuni. Saappaat, kun on vielä melkein kesä. Oletko töissä? Yleisö on kuitenkin vaatimatonta. Ne muutamat oikeaa kohderyhmää oletettavasti olevat nuoret miehet näyttävät minun silmiini nahjuksilta. Sitten on meitä, keski-ikäisiä pariskuntia. Tiukasti yhdessä. Väsyneemmät kasvot. Minua jaksaa aina vain hämmästyttää se, että vaikka olen asunut täällä jo 30 vuotta, en juuri koskaan kohtaa tuttuja kasvoja lähipöydissä. Joko unohdan näkemäni kasvot tai sitten ihmiset todella vaihtuvat. Suurkaupungin iloja. Sitähän minä lähdin hakemaan. Minua ahdisti kotikunnan pieni yhteisö, jossa ei voinut herpaantua hetkeksikään tervehtimästä vastaantulijoita tai sai leuhkan maineen. Mutta se oli silloin, 15-18- vuotiaana, kun minä en ollut kenellekään Minä vaan Isäni tytär. Nyt minä olen joku tästä läheltä ja tervehdin mielelläni kaikki, bussikuskista kaupan myyjään ja naapureihin.

Illan elokuva on lopulta mainio. Häiriötekijä. Unohdan hetkeksi omat ärsyttävät puolivillaiset yritykseni tehdä työelämälleni jotain järkevää. Nauran hysteerisesti Eero Ritalan roolisuoritukselle. Mieheni nauraa kuulemma myös sille, kun minä nauran niin erikoisesti. Elokuvan jälkeen hän on järkyttynein kohtauksesta, jossa perheen äiti kuoli hitaasti ja häkellyttävän rumasti. Minuun upposi kohtaus, jossa nörtti poikaystävä kohtaa alfauroksen. Kaikki kulminoituu niin täydellisesti hitaasti lataantuvaan possudemoon. Tuo katala hetki, kun huomaat epäuskoisesti, että pöydän naisten(myös omasi) avoin ihailu on kohdistunut toiseen ja että sinulta puuttuu ehkä enemmänkin kuin olet tähän asti epäillyt.Täydellisen nöyryytyksen tanssi jatkuu uudelleen lopussa ja tuo esiin timmi-Tommi pulska-Eero vertailun. Sitähän se on ulkonäkökeskeisessä nykymaailmassa. Täydellisimmät menestyjät myös näyttävät mielellään siltä. Facebookin ja Instan päivityksissä saat ansaitsemasi huomion. Rakennat oikean imagon.

Elokuvan jälkeen odotamme bussia ja otan vielä yhden lasin viiniä. Kun elokuva on purettu palaan hiukan vastentahtoisesti takaisin omaan elämääni. Ja jotenkin toivon, että saisin pyyhittyä kaksi viimeistä viikkoa kokonaan pois historiasta. Arvasin sen viikolla, että en pysty viikonlopun tullen ehkä mihinkään. Lasi viiniä ja tahtotilani olla aktiivinen tekijä omassa elämässäni murtuu ja lopulta jaksan vain uida virran mukana. Aina voin uida niinkauan kuin vaan pysyn pinnalla vaikka väsyttäisikin. Siksi tein jo torstaina asian eteen jotain sellaista, mitä ei voi peruuttaa.